Harjunpää ja pahan pappi

Elokuvat · Stara.fi

Kirjailija Matti Yrjänä Joensuun kirjoittamaan menestysteokseen perustuva elokuva Harjunpää ja pahan pappi on yksi vuoden odotetuimpia kotimaisia ensi-iltoja. Olli Saarelan ohjaama elokuva onnistuu ylittämään odotukset kirkkaasti ja jättää odottamaan innolla seuraavaa elokuvaa, joka onkin Staran tietojen mukaan jo työn alla.

Rikosylikonstaapeli Timo Harjunpää (Peter Franzen) menettää oman tyttärensä traagisesti, ja sen myötä perheidylli pirstoutui kerralla. Vaimo Elisa (Irina Björklund) tulee uskoon ja Harjunpää pakenee ahdistusta työpaikalle, jossa tutkitaan outoja metrokuolemia. Harjunpään ahdistuksen joutuu kokemaan myös työpari Onerva (Jenni Banerjee). Lopulta metrokuolemien palaset alkavat loksahtaa kohdalleen ja ne osoittavat yllättävän lähelle Harjunpään perhettä.

Elokuvan ohjaus on ensi sekunneista saakka periamerikkalaista rikosdraamaa ja sinertävän kylmä värimaailma on onnistunut. Pienet symboliset kuvat rytmittävät kuvakerrontaa hienosti. Käsikirjoituksessa maalataan uskottava kuva tragedian kohdanneesta perheestä. Kirjan hahmoja on lisäksi viety uudelle tasolle erityisesti Harjunpään ja Onervan hahmoissa. Käsikirjoituksen intensiteetti pidetään huipussa koko elokuvan ajan, ja yllätyksiä riittää erityisesti jos katsoja ei ole lukenut kyseistä kirjaa.

Lähes täydelliseen elokuvapakettiin on jäänyt muutamia säröjä, kuten metrossa mieheltä silmänräpäyksessä katoava kamera ja se, että rikospoliisit ajavat Lexuksilla. Ne ovat kuitenkin toissijaisia seikkoja, sillä kokonaisuutena Harjunpää ja pahan pappi on Suomen elokuvahistorian paras rikosdraama, ja se pesee mennen tullen sekä Varekset että länsinaapurin Wallanderit.

Genre: Toiminta, jännitys



Ohjaaja: Olli Saarela



Pääosissa: Peter Franzen, Irina Björklund, Jenni Banerjee, Sampo Sarkola, Rosa Salomaa, Niilo Syväoja, Jorma Tommila, Ville Virtanen, Tommi Korpela, Maria Järvenhelmi



Ensi-ilta: 29.10.2010

Pisteet 5/5