Teinipoika masturboi itsensä hengiltä

Ohhoh! · Stara.fi

Masturboinnin kerrotaan yleensä olevan täysin normaalia ja terveellistä toimintaa. Nyt eräs brasilialainen poika voisi olla asiasta eri mieltä. Hänen kerrotaan nimittäin kuolleen masturboituaan liikaa.

Brasiliassa Rubiaton kaupungissa asuvan 16-vuotiaan kerrotaan masturboineen 42 kertaa yhdessä yössä. Hänen äitinsä kertoi paikalliselle lehdelle tienneensä pojan olevan koukussa masturbointiin ja harkinneensa ammattiapua. Se ei kuitenkaan ehtinyt ajoissa, M24 uutisoi. Varsinaista kuolinsyytä ei kerrottu.

Myös pojan ystävät olivat tietoisia ongelmasta ja he olivat suositelleet pojalle nettikameran kiinnittämistä huoneeseen, jossa poikaa voisi tarkkailla. Hänen viimeiseksi jäänyt sessionsa alkoi puoliltaöin ja jatkui kunnes poika menetti henkensä. Poliisitutkimuksissa pojan huoneesta löytyi suuri määrä pornografista materiaalia. Ystävien mukaan pojalla oli pakkomielle kaikkiin naisiin.