Mies harrasti seksiä koiransa kanssa – vietteli kynttilöillä ja suklaalla

Ohhoh! · Stara.fi

Sveitsissä kohistaan parhaillaan tapauksesta, jossa 25-vuotias mies on jäänyt kiinni seksistä koiransa kanssa. Miehen kerrotaan vietelleen koiransa ennen seksisessioita kynttilöillä ja koiransuklaalla.

Asiasta uutisoineen The Sun -lehden mukaan ”suhde” alkoi vuonna 2008. Mies jäi sittemmin kiinni, mutta ei ole katunut tekoaan. Oikeudenkäynnissä miehen kaulassa oli koiransa panta, koska hän halusi osoittaa julkisesti rakkautta lemmikkiinsä.

Oikeudenkäynnissä selvisi samalla, että mies ei ollut uskollinen nelijalkaiselle elämänkumppanilleen. Hän nimittäin tunnusti harrastaneensa seksiä myös kahden muun koiran kanssa. Nyt miestä odottaa jopa kahdeksan kuukauden vankeustuomio ja passitus psykiatrille. Viime vuonna tutkimus paljasti, että kahdeksasta miljoonasta sveitsiläisestä jopa 275.000 harrastaa seksiä eläinten kanssa.