Mies avautui televisiossa ”manboobseistaan” – löysi biologisen isänsä

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Liikalihavuuden takia yhä useammalle miehelle on muodustunut niin sanotut ”manboobsit”, eli miesrinnat. Eräs brittimies rohkaistui taannoin kertomaan omista rinnoistaan hävettävistä kehoista kertovassa televisio-ohjelmassa. Tämä televisionäkyvyys muuttikin miehen elämän yllättävällä tavalla.

Brittikampaaja Haydn kertoi rohkeasti Embarassing Bodies -televisiosarjassa miesrinnoistaan tämän kuun alkupuolella. 20-vuotias mies ei kuitenkaan olisi koskaan voinut uskonut mitä ohjelmasta seurasi, sillä sen avulla hän löysi biologisen isänsä, The Sun uutisoi. Kampaajan biologinen isä oli sattunut katsomaan ohjelmaa televisiosta, ja hän tunnisti pojasta heti omia piirteitään.

50-vuotias Adrian Van Sertima on kertonut käyttäneensä viimeiset 20 vuotta lapsensa metsästämiseen. Adrian oli eronnut Haydnin äidistä tämän ollessa raskaana. Katsellessaan Embarrasing Bodies -ohjelmaa brittimies oli kuitenkin huomannut, kuinka paljon kampaajan hymy ja kävelytapa muistuttivat hänen toisen, Nicholas-nimisen poikansa maneereja.

Tarina saikin kun saikin siis onnelisen lopun, sillä otettuaan Facebook-yhteisöpalvelun kautta yhteyttä Haydniin, Adrian sai varmistuksen poikansa todellisesta identiteetistä. Haydn oli kysynyt äidiltään tunsiko hän Adrian Van Sertiman, johon tämä oli vastannut myöntävästi. Jo kaksi vuosikymmentä erossa olleet isä ja poika tapaavat ensimmäisen kerran ensi viikolla, eivätkä kumpikaan maltta odottaa tulevia yhteisiä hetkiä.

– En koskaan ajatellut että minun nolot miesrintani toisivat minut isäni luo, jota en ollut koskaan tavannut – kaikki on vain ollut uskomatonta, Haydn selittää innoissaan lehdelle.