Madonnan isoveli tappeli juovuksissa – loukkaantui ja pidätettiin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Madonna esiintyi taannoin MDNA-kiertueellaan Moskovassa ja Pietarissa, jossa hänen avoin tukensa Putinin hallitusta vastaan kamppailevalle Pussy Riot -yhtyeelle ja homojen oikeuksista puhuminen eivät olleet kaikkien mieleen. Poppari saattaa saada tämän vuoksi viisumikiellon Venäjälle.

Nyt 54-vuotias popkaunotar on saanut jälleen huonoja uutisia perhepiiristään. Hänen isoveljensä Anthony Ciccone on nimittäin pidätetty, koska hän haastoi alkoholin vaikutuksen alaisena riitaa michiganilaisessa Grand Traverse County Civic -keskuksessa.

56-vuotias mies käyttäytyi häiritsevästi ja kieltäytyi muun muassa poistumasta paikan wc-tiloista. Madonnan veli alkoi sitten haastaa riitaa naispuolisen poliisin kanssa, kun häntä yritettiin vangita.

– Hän kohtasi naispuolisen poliisin aggressiivisesti. Nainen käänsi ja työnsi hänet maahan, jolloin hän löi kasvonsa vessan lattiaan, kertoi poliisipäällikkö Brian Heffner Daily Mirror -lehdelle.

Pidätetty Anthony sai ison haavan otsaansa, johon laitettiin lopulta yhdeksän tikkiä. Mies on elänyt viime vuosina kodittomana Michiganin kaduilla. Ciccone on syyttänyt supertähtisiskoaan välinpitämättömyydestä. Viimeksi kadunmies väitti, ettei sisarusten välillä ole koskaan ollut todellista rakkautta.

Madonna tervehti taannoin ensimmäisessä Instagram-viestissään fanejaan kusipäinä. Hän julkaisi sivustolla myös otoksia, joissa hän muun muassa esittelee rintavarustustaan ja siemailee alkoholiannosta martinilasista. Äskettäin Madonnan kerrottiin olevan vuoden 2012 kiertuekuningatar, sillä hän tienasi MDNA-kiertueellaan yhteensä 141 miljoonaa puntaa, eli 181 miljoonaa euroa.

PÄIVITYS: Jutun otsikkoon oli aluksi eksynyt epähuomiossa väite, jonka mukaan Madonna olisi ollut tappelussa. Näin ei tietenkään ollut, sillä kyseessä oli hänen veljensä. Otsikko on nyt korjattu. Päätoimittaja pahoittelee virhettään.