Parisuhteen yleisimmät harhaluulot roskaa – menitkö tähän lankaan?

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Osa seurustelevista ihmisistä katselee kaiholla kavereidensa parisuhteita ja salaa toivovat, että olisipa hänen oma suhteensakin yhtä auvoisa ja onnellinen kuin miltä ystävän seurustelu näyttää. Totta on kuitenkin se, että kaikissa parisuhteissa on ongelmia.

Yksi seurustelemiseen liittyvä harhaluulo on se, että hyvä parisuhde ei vaatisi töitä toimiakseen, vaan rakkauselämä on yhtä omalla painollaan etenevää iloa. Näin ei kuitenkaan ole. Mikäli vielä parisuhteessa olleessaan olettaa, että kyllä kaikki järjestyy ja toimii omillaan, menee suhde jossain vaiheessa metsään. Toista osapuolta ei koskaan tule pitää itsestäänselvyytenä, vaikka kumppannuus näyttäisikin etenevän sutjakkaasti ilman säröjä.

Toinen myytti lienee se, että mikäli kumppani on kateellinen, tarkoittaa se hänen suuresta välittämisen tunteesta. Aidossa rakkaudessa ei kuitenkaan kadehdita, vaan ollaan oikeasti onnellisia välittämänsä ihmisen puolesta. Suhteessa täytyy jakaa onni yhteiseksi siten, että molemmat osapuolet pystyvät nauttimaan toistensa ilosta.

Vaikka sanotaan, että aito rakkaus takaa ikuisen intohimon, tietävät pitkään seurustelleet väittämän olevan puutaheinää. Toki rakkaus saattaa säilyä hyvinkin voimakkaana loppuelämän ajan, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että elämä tuntuisi jatkuvasti ruusuilla tanssimiselta. Romanttiset elokuvat ja kappaleet saattavatkin ajaa monet harhaan siinä, että miksi yhtäkkiä juhannuskokon lailla hehkunut rakkauden roihu sammuu ensimmäisen yhdessäolovuoden jälkeen.

Rakkaus ei välttämättä ajan saatossa sammu, se vain muuttaa muotoaan. Arki ja sen askareet voivat verottaa seurustelevien ihmisten onnea paljonkin, mutta tällöin suhteen hoitaminen nousee entistäkin arvokkaampaan arvoon. Toisin sanoen muista murtaa ylläolevat myytit, jotta rakkauden liitto kestäisi täältä ikuisuuteen, kehoittaa artikkelin Femail Firstin kanssa koonnut deittiyhtiö Bowes-Lyon Partnership.