Shokkipaljastus: Saudiprinsessa piti orjia Yhdysvalloissa!

Ohhoh! · Stara.fi

Länsimaissa on saatu ihmetellä lukemattomat kerrat arabimaiden tapahtumia erityisesti oikeudellisesta ja uskonnollisesta näkökulmasta. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa turisteja on tuomittu vankilaan, koska he ovat suudelleet toisiaan ravintolassa. Nyt saudiarabialainen prinsessa järkyttää Yhdysvalloissa.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Prinsessa Meshael Alayban on pidätetty epäiltynä orjan pitämisestä. Yhdysvalloissa nykyisin asuva Alayban on naimisissa Saudi-Arabian kuninkaan pojanpojan kanssa. Poliisin saamien tietojen mukaan prinsessalla olisi ollut Kalifornian Orange Countyssä sijaitsevassa kodissaan kenialainen 30-vuotias orja, joka joutui tekemään 16 tunnin työpäivää seitsemän päivää viikossa 180 euron kuukausipalkalla, Splash News raportoi.

Kenialainen ei ollut ainoa, sillä samasta talosta löytyi poliisiratsiassa vastaavista olosuhteista myös neljä filippiiniläistä naista. Mikäli tiedot vahvistuvat poliisitutkinnassa oikeaksi, voi naista odottaa jopa 12 vuoden vankeustuomio ihmiskaupasta. Tuomari asetti naisen takuusummaksi viisi miljoonaa dollaria, jonka hänen läheistensä odotetaan maksavan. Oikeudenkäynti alkaa 29. heinäkuuta. On mahdollista, että ennen oikeudenkäyntiä prinsessa lennätetään maasta oikeuden tavoittamattomiin.