Näistä merkeistä tunnistat onnettoman puolison – tuntuuko tutulta?

Lifestyle · Meri Pulkkinen

Jos seurustelukumppani tai aviopuoliso jää kiinni pettämisestä, voi suhteen tilan päätellä olevan melko huonossa kuosissa. Aina onnettomuus ei kuitenkaan ilmene pettämisenä. Nyt Huffington Post -lehti on tehnyt listan merkeistä, joista tunnistaa onnettoman kumppanin.

Elektroniikkaan kiintyminen on yksi selkeä merkki siitä, että kaikki ei ole niin hyvin kuin luulisi. Yalen professori Margaret Clark on kertonut, että ihmiset, jotka antavat tavaroilleen runsaasti painoarvoa, saattavat olla paljon epävarmempia parisuhteissaan. Myös kahdenkeskisen aterian ylle lankeava vaivaantunut hiljaisuus kertoo siitä, että kaikki ei ole ehkä aivan kohdallaan.

Riitojen katkaiseminen lauseella ”olemme keskustelleet tästä jo” taas kertoo välisistänne kommunikaatio-ongelmista. Tilanne ei ole kehuttava, jos kumppanisi ei jaksa välittää argumentistasi tarpeeksi pitkään kuunnellakseen asiasi loppuun. Riitely ei ole kenenkään mielestä mukavaa, mutta ongelmia tuottavia asioita ei saa koskaan ratkaistua ellei edes yritä kuunnella toisen mielipiteitä.

Huolestuminen on paikallaan myös silloin, jos kumppanisi jaarittelee päivät pitkät jostain tietystä vastakkaista sukupuolta edustavasta työkaverista. Haluat että puolisollasi on ystäviä, mutta jos kaverisuhde näyttää syvenevän, peiliin katsominen saattaa olla paikallaan. Kannattaakin miettiä, saako kumppanisi ystävältään jotain sellaista mitä sinä et hänelle pysty tarjoamaan.

Kumppanisi saattaa myös piilotella onnettomuuttaan jos hän ei ikinä halua kokeilla kanssasi mitään uutta. Kavereidensa kanssa hän seikkailee mitä uskomattomimmilla tavoilla, mutta ollessanne kahden hän on jumiutunut samoihin vanhoihin, turvallisiksi todettuihin – ja tylsiin kaavoihin. Turvallisuuden tunne parisuhteessa on hieno asia, mutta uusien asioiden kokeminen yhdessä pitää suhteen jännittävänä.