Kansainvälinen suihinottopäivä on jo ovella

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Perjantaina vietettävä kansainvälinen suihinottopäivä on pantu alulle vastapainoksi ystävänpäivälle, jolloin neitokaisia kiikutetaan ravintolaan ja ostellaan lahjoja. Miehet tyytyvät vähempään, ja heille riittää paras mahdollinen nautinto, mitä nainen heille pystyy tarjoamaan.

YouTube
YouTube

Juhla kulkee virallisesti nimellä Steak & Blowjob -päivä ja sen tarkoituksena on miesten hemmotteleminen herkullisilla pihveillä ja nautinnollisella poskihoidolla. Koska olemme kertoneet jo kertaalleen seikkaperäiset ohjeet hameväelle, päätimme tasapuolisuuden nimissä jakaa myös FemailOrgasmTricks-sivuston antamia vinkkejä naisten herkkupiilon hyväilemiseen kielipelin avulla. Suihinottopäivä ei suinkaan ole pelkästään miesten nautintoa varten, ja miehen antama suuseksi saattaa joskus olla ainoa tapa naisen orgasmin saavuttamiseen.

Naisille annettavaa suuseksiä pääsee harvoin toteuttamaan hetken mielijohteesta ja yllätyksenä, siksi leidit tuleekin lämmitellä jo ennen kasvojen painamista kauniin kosteaan sopukkaan. Itsevarmat ja hymyilevät miehet pääsevät todennäköisesti helpommin naisen pöksyihin, joten urosten tulee olla luottavaisin mielin ja viestiä käytöksellään, että nainen on sillä hetkellä heidän herkeämättömän mielenkiintonsa kohteena.

Parhaiten hekuman huippuun pääsee hitaasti aloittamalla, ikään kuin kiusoitellen. Suutelureitti voi viedä vatsalle, reisien sisäpinnoille, häpyhuulille ja takaisin vatsalle. Kädet tekevät omaa nautinnollista työtä samalla naisen vartaloa hyväillen ja hieroen. Imeskely, näykkiminen, nuoleminen ja lipittely – nämä kaikki ovat sallittuja. Mies oppii tai kuulee yleensä pian, mistä hänen käsissään oleva nainen nauttii eniten. Klitoris on tietysti koko kauneuden kuningatar ja sen hyväilemistä tulee vaalia suurella intensiivisyydellä.

Kielen liikkeet voivat olla pitkiä tai pyöritteleviä. Pitkään toistettu liike tuottaa yleensä enemmän nautintoa kuin jatkuvasti vaihdettu sarja. Suuseksissä voi käyttää koko kieltä tai pelkkää kärkeä, mutta kuitenkin siten, että nautintoa annetaan voimakkaammin kuin pelkästään kutitellen. Myös huulia kannattaa hyödyntää. Yleensä naisen vaikeroiminen saa miehenkin villiksi. Tällöin asentoa voi vaihtaa legendaariseen 69-muotoon, jossa molemmat hyötyvät ja antavat.

Kun nainen lähestyy orgasmia, ei miehen kannata ainakaan jarrutella kielimatkaansa. Nainen saattaa painaa miehen päätä vasten vaginaansa, mikä on selkeä merkki lähestyvästä rakkauden rakettilennosta. Jos pari tahtoo viedä naisen orgasmin loppuun asti suuseksillä, voi herra ottaa myös sormensa avuksi kliimaksin laukaisemiseen. Myös rintojen hyväileminen ja pakaroiden puristeleminen antaa usein lisää ulottuvuutta naisen näkökentän sumentumiseen ja tähtikuvioiden saapumiseen.