Seksiä 10 000 miehen kanssa – seuralainen tienaa 1 500 dollaria yöstä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maksullisia naisia pidetään maailman vanhimman ammattikunnan edustajina. Yleisimmin alalle ryhtyvät rahan tarpeessa olevat naiset, jotka rahoittavat prostituution avulla esimerkiksi opiskeluitaan tai elintasoaan. Prostituoidut voidaan karkeasti jakaa kolmeen kastiin: Niihin, jotka saapuvat soitettaessa sänkypuuhiin, tasokkaampiin seuralaisiin ja edustusnaisina käytettyihin kurtisaaneihin.

Tasokkaammat prostituoidut ovat muutakin kuin pikaisia eritesessioita varten. Yksi korkean luokan seksityöläisenä itseään pitävä nainen on australialainen Gwyneth Montenegro. Hän kertoo ylenpalttisen elämäntyylin sisältäneen runsaasti himoa, kokaiinia ja samppanjaa. Nainen kertoo maanneensa 12 vuoden aikana 10.091 miehen kanssa ja tienanneen yhdessä yössä noin 1.500 euroa. Uralle ajautuminen ei ollut sattuman kauppaa.

– Olin koulukiusattu, koska olin erittäin ujo ja introvertti henkilö ja siten helppo maalitaulu. Minulla oli todella huono itsetunto ja nämä kaksi seikkaa saivat minut epäilemään itseäni, Montenegro kertoo Mirror-lehdelle.

– Tahdoin ainoastaan tehdä paljon rahaa, ja huono itsetuntoni saattoi minut luonnostaan aikuisviihteen pariin.

Vanhemmilleen nainen valehteli tekevänsä mallin töitä. Hänen tyypillinen asiakkaansa oli valkokauluksinen bisnesmies, ja heistä 90 prosenttia oli avioliitossa. Montenegro ei tuntenut syyllisyyttä varattujen miesten himoja tyydyttäessään. Hänen mukaansa tarpeeksi seksiä kotona saavat miehet eivät petä. Kyse on biologisesta tarpeesta ja luonnollisesta halusta. Montenegro piti kirjaa kaikista asiakkaistaan ja kirjoitti elämästään päiväkirjaansa. Elämäntyyli oli kyllästetty luksuksella, miljonääreillä, viinillä ja illallisilla – tarinoita siis riitti.

Naisen kokaiinin täyttämä ja alkoholinhuuruinen ura päättyi hänen jouduttuaan kohtalokkaaseen kolariin. Oli aika panna elämän asiat tärkeysjärjestykseen, ja hän kertoi salaisuudestaan ensitöikseen vanhemmilleen. Montenegro on kirjoittanut kokemuksistaan myös kirjan 10.000 Men and Counting.