Kasmirin Vadelmavene myynyt platinaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kasmirin kesähitti, huhtikuussa julkaistu Vadelmavene, on vuoden ensimmäinen platinasingle. Valtavasti radiosoittoa saanut kesähitti on tähän mennessä kuunneltu esimerkiksi Spotify-palvelussa jo peräti neljä miljoonaa kertaa.

– Tätä on vaikea käsittää, kiitos aivan miljoonasti kaikille biisiä kuunnelleille ja ostaneille, kiittelee Kasmir.

Kasmirin uusi single WOWWOWWOW on juuri julkaistu. Se on ylistyslaulu naisille, ja videolla hehkuu kesäinen romantiikka Hangon merellisissä maisemissa. WOWWOWWOW-videon on ohjannut Jasu Siitarinen.

Vadelmavene ja WOWWOWWOW –kappaleet ovat myös Solar Filmsin tuottaman ja Inari Niemen ohjaaman Kesäkaverit-elokuvan musiikkia. Parhaillaan Kasmir valmistelee syyskuussa julkaistavaa albumiaan tuottajien Jonas W. Karlssonin ja Hank Solon kanssa.