Avioerohotelli tekee erosta helpompaa – yhdessä viikonlopussa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Siinä vaiheessa kun avioliitto kahlaa kaulaansa myöten vaikeuksissa, eikä pelastusrenkaaksi tarkoitetut keinot ole auttaneet, kannattaa pariskunnan vaihtaa epätoivottu elämä avioeron myötä saavutettuun onneen. Suurin askel lienee käytännönjärjestelyiden aloittaminen.

Kaikki lähtee liikkeelle avioeropäätöksestä. Hollantilaisomisteinen hotelliketju on nyt hoksannut hyödyntää avioerotapauksissa olevan markkinaraon, jossa käytännön asiat hoidetaan yhden ainoan viikonlopun aikana ja asiantuntijoiden ohjauksella. Paikkana toimii asiaan tarkoitettu avioerohotelli, joka velottaa pariskunnalta noin 4.000 euroa viikonlopulta.

Hotelli tarjoaa pareille omat huoneet, lakimiehet, psykologit ja muut asiantuntijat, jotta ero saadaan hoidettua tyylikkäästi ja yhteisymmärryksessä yhden viikonlopun aikana. Toisin sanoen prosessia ei tarvitse hoitaa omin voimin yhteisessä kodissa riidellen. Käsittelyiden välissä hotelli antaa pian sinkkuelämänsä aloittaville henkilöille mahdollisuuden ulkoilemiseen ja hyvinvoitnia tuottaviin spa-hoitoihin, ABC News uutisoi.

Hollannissa on jo kuusi avioerohotellia, ja nyt ketju laajentaa toimintansa New Yorkiin osaksi Gideon Putnam Resort & Spa -hotellikeskuksen toimintaa. Pariskunnan ero hoidetaan kuntoon nopealla aikataululla ilman kuukausia kestäviä kiistelyjä siitä, kuka saa liitossa ostetut joulukoristeet ja kuka varastossa haperoituneet rantapallot.