Simpsoneita ei sensuroida Suomeen!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kuluneella viikolla myös Starassa uutisoitiin, että Simpsonit -elokuvaa sensuroitaisiin Suomen markkinoille alhaisemman ikärajan toivossa. Nyt elokuvan maahantuoja FS Film Oy on ilmoittanut, että Suomessa nähdään sittenkin leikkaamaton versio.

Tieto elokuvan leikkaamisesta Suomen markkinoille esitettiin Katso -lehdessä 4. heinäkuuta, mutta FS Film Oy:n markkinointijohtaja Antti Toiviaisen mukaan kyseessä oli väärinkäsitys.

Simpsonit nähdään Suomessa yhteensä 80 kopiolla, joista 65 on englanninkielisiä ja 15 suomenkielisiä. Näin ollen kaikilla faneilla on mahdollisuus päästä katsomaan elokuva myös alkuperäiskielellä. Elokuvan ikärajaksi on nyt varmistunut K7. Valtion elokuvatarkastamo teki päätöksen ikärajasta torstaina.