Essentia

Haastattelut · Stara.fi





Tamperelainen rockyhtye Essentia on varmasti monille uusi tuttavuus. Siitä huolimatta yhtye on juuri julkaissut jo kolmannen albuminsa. Vajaa kolme vuotta sitten perustettu yhtye on muuttunut olemassaolonsa aikana radikaalisti. Nykyisin linjaa voisi kuvailla melodiseksi mättörockiksi.

Tragediasta täyskäännös

Yhtye muutti musiikillisesti suuntaa jokin aika sitten, kun sitä kohtasi suuremman luokan tragedia. Yhtyeen keulahahmo Jonathan Lorien joutui nimittäin auto-onnettomuuteen, jonka jälkeen joutui viettämään pitkään sairaalassa.



– Nukahdin rattiin työmatkalla ja ajoin kolarin. Vietin sairaalassa helvetin kauan. Ensin olin kuolla leikkauspöydälle ja myöhemmin itkin joka yö. Sairaalassa aloin kirjoittamaan musiikkia, jotta pysyisin järjissäni Lorien kertoo.

Sairaalasta päästyään nuorella miehellä oli vihkot täynnä tekstejä ja uusia kappaleita. Niistä tehtiin vuonna 2003 yhtyeen ensimmäinen albuminsa ”Hauras”, joka purkitettiin kerralla.



– Ensimmäisen levyn tarkoituksena oli lähinnä avata keikkapaikat, ja siinä se onnistuikin. Keikkoja riitti ja pian tuli painetta tehdä toinen, hieman vakavammin tehty levy, Lorien muistelee.

Ammattimaisempaa omakustannetta

Toinen levy ”Essentia” olikin sitten jo hieman ammattimaisemmin tuotettu, mutta silti omakustanne. Levyä myytiin kädestä käteen huikeat 4 000 kappaletta. Tuolla määrällä olisi päässyt jo jopa albumilistalle saakka.



– Toisella levyllä kokeilimme ensimmäistä kertaa julkaista kappaleemme englanninkielellä. Sama biisi oli sekä englanniksi, että suomeksi. Edellä mainittu toimi paremmin, kitaristi Sammy Black tunnustaa.

Yhtyen kolmas levy julkaistiin äskettäin. Levyllä ei ole lainkaan nimeä, koska yhtyeen mukaan yksikään sen kappaleista ei nouse ylitse muiden. Tältä levyltä valittiin kuitenkin yhtyeen ensimmäinen kappale ”Frozen Iron”, josta tehtiin musiikkivideo.

Isak Elmerssonin ohjaama video on nopeatempoinen vauhtipaketti, jossa on selkeästi skeittihenkeä. Ellivuoren laskettelukeskuksessa kuvatussa videossa mennään Stiga-kelkoilla miljoonaa.

Rockia ja politiikkaa

Yhtyeen vokalisti Jonathan Lorien tunnetaan ainakin Pirkanmaan alueella myös miehen omalla nimellään Joonas Lepistö. Nuori mies on kiinnostunut kovasti politiikasta ja saikin viime eduskuntavaaleissa mukavat 2 000 ääntä. Eduskuntaan saakka mies ei silti ainakaan vielä päässyt.

Auto-onnettomuus ja sitä seurannut sairaalareissu pysäytti minut. Nykyisin on paljon helpompi olla onnellinen ja kokeilla uusia juttuja. Sain uuden näkökulman elämään ja ikään kuin uuden mahdollisuuden, hän toteaa. Mikään politiikan väline Essentia -yhtye ei ole, vaan pidän nämä kaksi asiaa selvästi erillään.

Essentian voi nähdä kevään aikana mm. koulukiertueella ympäri maata levittämässä sanomaansa ”Ei elämä ole näin hirveää” Luvassa on ehkä myös Sub Urban Triben lämppärikeikka Tavastialla. Lisää infoa yhtyeestä löytyy nettisivuilta www.essentiaband.com.

Jocka Träskbäck