Saanko luvan

Elokuvat · Stara.fi





Romanttinen komedia Saanko luvan? (Shall We Dance) kertoo menestyvästä chicagolaisesta lakimiehestä, John Clarkista (Richard Gere), joka on kyllästynyt tylsään elämäänsä, vaikka ulkoisesti kaikki onkin kunnossa. Hän rakastaa vaimoaan (Susan Sarandon) ja lapsiaan, mutta jotain puuttuu.

Kotimatkansa hän kulkee junalla erään tanssistudion ohi. Studion ikkunassa on usein masentuneen näköinen kaunotar (Jennifer Lopez), joka jää vaivaamaan Johnia. Eräänä päivänä hän päättää ottaa itseään niskasta kiinni ja suunnata kohti uusia haasteita. Kuitenkin salassa vaimoltaan.

Elokuvan tarina tuntuu väkisin väännetyltä, ihan kuin joku olisi saanut tilauksen kirjoittaa muutamassa minuutissa servettiin naisia kosiskelevan romanttisen komedian käsikirjoituksen. Richard Gere alkaa selvästi olla jo uransa ehtoopuolella ainakin mitä tähän rooliin tulee.

Samoilla linjoilla on töksähtelevästi näyttelevä Jennifer Lopez, joka tekee uransa ehkä heikoimman roolityön itseriittoisena tanssitaiturina. Lopez taitaakin olla mukana vain markkinointimielessä. Myös elokuvan musiikkivalinnat ovat hieman outoja, kun kyseessä on kuitenkin tango-musiikki.

Miehille elokuva tarjoaa 102 minuuttia silkkaa tuskaa, eikä pelkkä tanssi pelasta puisevaa tarinaa naisillekaan.

Pisteet 1/5