Pako viidakkoon

Elokuvat · Stara.fi





Ensireaktio elokuvasta on ”ei kai taas”. Perusjuoni on kymmenistä elokuvista tuttu: Pikkurikollinen Beck (The Rock) tekemässä viimeistä suurta keikkaa, ennen kuin vetäytyy vapaalle. Onneksi tuo juoni on vain pieni osa itse elokuvaa, joka oli kokonaisuudessaan erittäin positiivinen yllätys. Leffan lukuisat sivujuonet ovat siis paljon tärkeämmässä roolissa ja ne toimivat hienosti.

Vapaapainimestarina paremmin tunnettu The Rock ja American Pie -elokuvistakin tuttu Seann William Scott vastaavat vauhdista ja huumorista Amazonin sademetsiin tunkeutuvassa elokuvassa, josta ei vauhtia puutu. Beck on alamaailman ”hakumies”, joka peri kovaotteisesti velkoja. Hän saa pian tehtäväkseen noutaa työnantajansa poika (Sean William Scott) Etelä-Amerikan viidakoista, joissa kapinalliset käyvät loputonta taistelua amerikkalaista kaivosmiestä vastaan.

The Rockin luonnollinen roolisuoritus oli yllättävän hyvä, varsinkin kun tietää miehen vapaapainitaustan. Mies menee siis samaan kategoriaan Vin Dieselin kanssa. Karismaa, voimaa ja jopa lahjoja. Komediapuolella tosin The Rock ei ole parhaimmillaan. Onneksi siitä puolesta pitävät leffan muut näyttelijät huolen.

Elokuvan näyttelijäkaarti onkin mukavaa katsottavaa. Tuttuja nimiä löytyy suunnilleen yhtä paljon kuin kahdessa kädessä on sormia. Edellämainittujen lisäksi leffaa tähdittävät mm. Rosario Dawson, Christopher Walken sekä sekopäisen skotin roolissa Ewen Bremner. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon kuvernööri-näyttelijä Arnold Schwarzeneggerin cameo-rooli, joka kestää vain pari sekuntia. Bongaa siis Arnold…

Peter Berg vastaa elokuvan hienosta ja näyttävästä ohjauksesta. Varsinkin vauhdikkaat taistelukohtaukset on toteutettu keskivertoa paremmin ja välillä katsoja huomasi puristavansa käsinojaa rystyset valkoisena. Myös käsikirjoittajat ovat tehneet hienoa työtä varsinkin odottamattomien juonenkäänteiden osalta.

Elokuva tarjoaa hengästyttävän vauhdikasta ja näyttävää vauhtia viidakon uumenissa. Tässä taitaa olla ripaus 2000-luvun Indiana Jonesin henkeä. Stara.fi suosittelee.

Genre: Toiminta/komedia (K15)



Ohjaaja: Peter Berg



Pääosissa: The Rock, Seann William Scott, Rosario Dawson, Christopher Walken, Ewen Bremner



Kesto: 1h 46min



Ensi-ilta: 18.2.2004

Pisteet 4/5