Paha maa

Elokuvat · Stara.fi





Paha maa -elokuvan linjasta käytiin äskettäin kiistaa jopa lehtien palstoilla. Kyseessä oli mahdollisesti markkinointitempaus, mutta jos tuottaja Markus Selinillä ja ohjaaja Aku Louhimiehellä oli oikeasti kiistaa leffan sisällöstä, se on ratkaistu parhain päin. Niin vaikuttava leffa Paha maa on.

Paha maa on monijuoninen draama, jonka tarina noudattelee Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa -kappaleen teemoja. Se on realistinen kuvaus ihmiselämän nurjasta puolesta ja siitä kuinka tavallinen ihminen voi helposti ajautua lain väärälle puolelle.

Siis karkeasti ajatellen sarja ihmiskohtaloita, joiden elämään hypätään lennosta mukaan. Lopulta nämä karut kohtalot kiertävät täyden kehän.

Kohtalot ovat siis karuja, mutta ne ovat myös tosielämään tavalla tai toisella perustuvia, vaikkakin fiktiivisiä. Toisaalta ainakin Nikon (Jasper Pääkkönen) roolihahmossa on paljon Jasperin omia kokemuksia…

Elokuvan punaisena lankana toimii kolmikko Niko, tietokone-expertti Tuomas (Mikko Leppilampi) ja Elina (Pamela Tola). Elokuvan edetessä, sen sivuhaarojen välillä, käsitellään kolmikon perhesuhteita ja suhdetta toisiinsa.

Leffassa on mukana pahuuden lisäksi myös komediallisia elementtejä. Varsinkin Isto (Mikko Kouki) osaa olla hervottoman hauska, kun hän lyöttäytyy yhteen Teukan (Sulevi Peltola) kanssa. Elokuvan suurin yllättäjä oli nuori Elina (Pamela Tola), jossa Tola tekee hienon roolityön. Hänestä kuullaan vielä. Kaiken kaikkiaan casting on onnistunut yllättävän hyvin.

Yksi käsikirjoittajista, Paavo Westerberg, on kirjoittanut myös itselleen roolin. Pienen mutta rajun. Elokuvan äänimaailma on toteutettu taidokkaasti, ja musiikki ja äänimatot tukevat hyvin valkokankaan tapahtumia. Poliisin toimintatavat oli esitetty elokuvassa häiritsevän epärealistisesti, mutta tavallista katsojaa se tuskin haittaa.

On ilo tunnustaa, että Paha maa -elokuva ylitti odotukset kirkkaasti. Tässä on paras kotimainen raina vuosiin. Hieno leffa, joka Jasper Pääkkösen sanoin asettaa uudet rajat suomalaiselle action-elokuvalle. Stara.fi suosittelee lämpimästi.

Genre: Draama (K15)



Ohjaaja: Aku Louhimies



Pääosissa: Jasper Pääkkönen, Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Petteri Summanen, Matleena Kuusniemi, Mikko Kouki, Sulevi Peltola, Pertti Sveholm, Samuli Edelmann



Kesto: 2h 07min



Ensi-ilta: 14.1.2005

Pisteet 5/5