Terminaali

DVD · Stara.fi

Terminaali on menestysohjaaja Steven Spielbergin tuorein elokuva. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ole vakavahenkisestä historian tunnista, vaan draamasta, joka lähentelee välillä jo komediaa.

Tom Hanks esittää Victor Navorskia, joka juuttuu kotimaansa vallankaappauksen takia New Yorkin lentokentälle, ei kenenkään maalle. Koska hänen kotimaansa uutta hallitusta ei ole tunnustettu, ei hän voi päästä Yhdysvaltain maaperälle. Toisaalta hän ei pääse myöskään pois lentokentältä. Edessä on pitkä odotus lentokentällä.

Elämä lentokentän terminaalissa alkaa päivien ja viikkojen jälkeen asettua oudoille raiteilleen. Samalla alkaa rakkaus lentoemäntänä työskentelevään kaunottareen (Catherine Zeta-Jones), joka alkaa itsekin kiinnostua Victorista.

Elokuva on hauska, mutta välillä kaatuilevat näyttelijät menevät jo tragikomiikan puolelle. Niiden määrän olisi voinut jättää paljon vähemmälle, koska elokuva ei muilta osin ole komedia. Mielenkiintoiseen pääjuoneen on punottu lukuisia mukavia sivujuonteita.

Terminaalia ei kuvattu oikeassa terminaalissa, vaan lavasteiksi rakennettiin täysikokoinen terminaali, jossa oli pruduct placement -periaatteella myös oikeita kauppoja ja kahviloita. Lavaste oli valtava, ja suurin osa kuvauksista voitiin tehdä siellä. Lisäksi leffan kuvauksia tehtiin Montrealin lentokentällä.

Tupla DVD-julkaisu sisältää kaksi levyä, joista toinen sisältää vain extroja. Niitä onkin aikamoinen kattaus, josta saa paljon mielenkiintoista tietoa elokuvan henkilöistä, tuotannosta ja tietenkin terminaaleista.

Pisteet 4/5