Ozzy oli seksuaalisesti hyväksikäytetty

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin Britanniaan muutostaan kertonut Ozzy Osbourne on paljastanut myös joutuneensa lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Supertähti joutui 11-vuotiaana kahden muun pojan hyväksikäyttämäksi lapsuuden maisemissaan Birminghamissa, Englannnissa.

– Olin seksuaalisesti hyväksikäytetty kun oli lapsi. Kaksi poikaa odotti usein minua kun olin palaamassa koulusta kotiin. He eivät raiskanneet minua, mutta tekivät muuten seksuaalista väkivaltaa, Ozzy tunnusti Daily Mirror -lehdessä.

– He pakottivat minut laskemaan housuni, ja sen jälkeen he koskettelivat minua. Se oli kauheaa. Ensimmäisen kerran se tapahtui vielä siskoni nähden, ja hän järkyttyi siitä minuakin enemmän. Sitä tapahtui usein, ja minusta tuntui kuin sitä olisi jatkunut ikuisuuksia, nykyään Pimeyden Prinssinä tunnettu tähti kertoo.