Mr & Mrs Smith

Elokuvat · Stara.fi





Brad Pittin ja Angelina Jolien tähdittämä Mr & Mrs Smith on saanut jo paljon kohua aikaan pariskunnan suhteen tiimoilta. Kaiken kohun keskellä jo hieman unohtunut pääasia, eli itse elokuva, oli positiivinen yllätys.

Elokuvan tarina on tosin vielä 20 minuutin jälkeen lähtökuopissa ja kerronta junnaa paikallaan. Pian tarinaan tulee kuitenkin kertalaakista vauhtia, joka jatkuu koko loppuleffan ajan. Viimeiset puolitoista tuntia mennään kirjaimellisesti veitsenterällä, kun molemmilla on aika lailla salattavaa.

Naimisissa jo kuuden vuoden ajan ollut pariskunta ei lopulta tunnekaan toisiaan, koska molemmat ovat eläneet täysin kaksoiselämää ja suhde onkin ollut vain valheiden verkko. Pian molempien salaisuus paljastuu ja he joutuvat pakenemaan. Ensin toisiaan ja sitten yhteistä vihollista.

Elokuvan tarkoitus ei varmasti ole glorifioida parisuhdeväkivaltaa, eikä se sitä teekään, mutta en ihmettelisi jos äärifeministit ottaisivat tämän leffan silmätikukseen. Sen verran kovia ovat otteet tässä suhteessa.

Loppuosa elokuvasta on hieman puuduttavaa pakenemista, mutta kun se on tehty tarpeeksi näyttävästi, ei kelloa ehdi paljon vilkuilla. Pitkästä aikaa tässä on myös elokuva, jonka loppuratkaisu ei ole ilmeinen.

Vauhdikkaiden vaiheiden kautta saavutettu loppu ei selvitä leffan tarinaa, joka jää ns. ilmaan roikkumaan, kuin kakkososaa anoen. Mr & Mrs Smith on tiivistunnelmainen parisuhde-jännäri.

Genre: Toiminta/jännitys (K15)



Ohjaaja: Doug Liman



Pääosissa: Brad Pitt, Angelina Jolie



Kesto: 2h 02min



Ensi-ilta: 10.6.2005

Pisteet 4/5