Michael Jackson on syytön

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Michael Jackson vapautettiin syytteistä viime yönä puoliltaöin Suomen aikaa Santa Mariassa, Kaliforniassa. Jackson todettiin syyttömäksi kaikkiin syytekohtiin. Liki puolitoista vuotta jatkunut piina on nyt siis ohi – ainakin tältä erää.

Vakavin syytekohta oli 13-vuotiaan pojan hyväksikäyttö Jacksonin Neverland-tilalla vuonna 2003. Jos Jacko olisi todettu syylliseksi, olisi hänet voitu passittaa jopa 20-vuodeksi tiilenpäitä lukemaan. Yhteensä syytekohtia oli kymmenen.

Poptähden fanit yltyivät heti vapauttavasta päätöksestä kuultuaan valtaviin suosionosoituksiin. Paikalla oli parin tuhannen fanin ja tukijan lisäksi myös liki satoja toimittajia todistamassa kuukausia jatkuneen oikeudenkäynnin loppua.

Michael Jacksonin tulevaisuus on nyt avoinna. Entisen supertähden maine on saanut vakavia kolhuja, ja oikeudenkäynnissä selvisi myös, että hänellä on vakavia taloudellisia ongelmia. Neverland-tila joudutaan mahdollisesti myös myymään.