Asema 49

DVD · Stara.fi

WTC-iskujen jälkimainingeissa Yhdysvaltalaiset ovat nostaneet palomiehet niiden ansaitsemaan asemaan. Samaa suitsutusta yrittää myös Asema 49 -elokuva, mutta huonolla menestyksellä. Tylsän kuvakerronnan vaivaama elokuva saa katsojan lähinnä haukottelemaan.

Elokuva kertoo nuoren Jack Morrisonin (Joaquin Phoenix) elämästä palomiehenä Baltimoren vilkkaimmalla paloasemalla, Asema 49:llä. Hänen esimiehensä Mike Kennedy (John Travolta) on miestensä vankka tuki vaarallisissa tilanteissa. Morrison muuttuu elokuvan aikana poikamiehestä perheenisäksi, ja samalla hän joutuu punnitsemaan työn vaaroja perheensä näkökulmasta.

Heti elokuvan alussa Morrison joutuu onnettomuuteen, joka toimii eräänlaisena punaisena lankana – paitsi että lanka palaa poikki jo alkumetreillä. Juonen puolella hypitään nimittäin menneisyyden ja nykyisyyden välillä koko elokuvan ajan. Katsojaa viedään kuin metrin mittaa, ja kokonaisuudesta tulee sekava.

Ohjaaja Jay Russell onnistuu katsojan puuduttamisessa ennätysnopeasti. Leffassa on herkullisia juonenkäänteitä, joista oikea ohjaaja olisi saanut irti kyyneleitä ja suuria tunteita. Nyt noita kohtauksia kahlataan läpi niin, ettei katsojassa onnistuta herättämään minkäänlaisia tunteita. Russellin ohjaus on lepsua ja ideatonta, kuin brittileffoissa.

Elokuvan musiikki häiritsee tunnelmaa. Irlantilaissävytteinen pillipiiparointi ei kerta kaikkiaan sovi mahtipontiseen amerikkalaiseen kuvakerrontaan. Oikeilla musiikkivalinnoilla olisi saatu irti paljon enemmän – ainakin tunnepuolella.

Lisäksi elokuvassa on paljon erilaisia epäjohdonmukaisuuksia, jotka ärsyttävät tarkkaa katsojaa. Suuressa tulipalossa on esimerkiksi ambulansseja, mutta ei lainkaan niiden ensihoitajia…

Tässä olisi ollut emmeet hyväänkin elokuvaan, jos ohjaaja ja musiikkipuolesta vastaavat henkilöt olisivat olleet tehtäviensä tasalla. Parhaimmillankin Asema 49 onnistuu olemaan sekava tarina, joka soljuu mitään sanomattomana silmien edessä – nopeasti ja tunteettomasti. Loppuhuipennus on tosin poikkeus tästä. Siinä mennään jo epäamerikkalaiselle puolelle.

Extrat: Making Of Ladder 49, kommenttiraita, poistettuja kohtauksia, Fire Academy: Training the actors.

Genre: Toiminta/jännitys (K11)



Ohjaaja: Jay Russell



Pääosissa: Joaquin Phoenix, John Travolta, Jacinda Barrett, Morris Chestnut



Kesto: 117min



Ensi-ilta: 21.1.2005

Pisteet 2/5