Cellular

DVD · Stara.fi

Mitä olisi matkapuhelinmaailma ilman sille omistettua elokuvaa? Nyt asiaa ei tarvitse enää miettiä, sillä Cellular on hoitanut tuon osaston. Siinä kidnapattu perheenäiti (Kim Basinger) saa apua yllättävältä taholta (Chris Evan) matkapuhelimen välityksellä. Lähes koko juoni kieppuu matkapuhelimen ympärillä.

Poliisin osalta löyhästi tositapahtumiin perustuvan elokuvan tarina ammottaa tyhjyyttään kuin Salatut Elämät -sarjan viimeinen tuotantokausi. Juoni on kuin reikäjuusto, täynnä aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia.

Kuinka siepattu nainen soittaa juuri samassa kaupungissa olevaan matkapuhelimeen, vaikka Yhdysvalloissa on ainakin ziljoona kännykkää? Myös henkilöiden liikkuminen Los Angelesin jättikaupungissa vie vain minuutteja, kun oikeasti aikaa kuluu puolesta tunnista kahteen.

Päähenkilö ammuskelee lisäksi kaupassa pistoolilla, eikä kukaan vaivaudu soittamaan poliisille. Myös erilaiset tekniset yksityiskohdat ovat kuin suoraan satukirjasta. Kokonaisuutena elokuva vaikuttaa lähinnä suomalaisen matkapuhelinvalmistajan mainokselta, johon on lisätty niin sanottu pakollinen juoni.

Phonebooth -leffa kulki samoilla apajilla paljon heikommin eväin, mutta elokuvana se on aivan toisesta maailmasta. Onneksi myös Cellularin meno tasaantuu loppua kohti ja mukaan tulee jo oikeaa jännitystäkin. Sivuosassa nähdään myös Jessica Biel.

Leffan ensimmäinen puolisko ansaitsee yhden ja toinen puolisko kolme viidestä, joten keskimäärin pisteitä tulee kaksi ja siinäkin on mukana Nokia-lisä.

Ehdottomasti parasta DVD:ssä ovat extrat. Mukana on erittäin mielenkiintoinen dokumentti Los Angelesin poliisin historian suurimmasta korruptiovyyhdistä ja lisäksi johdatus matkapuhelinten maailmaan.

Pisteet 2/5