Tyttö sinä olet tähti

Elokuvat · Stara.fi

Syksyn suurin leffayllättäjä on nuorisoelokuva Tyttö sinä olet tähti. Tosin nuorisoelokuva on jo hieman väärä termi, sillä elokuvasta ovat pitäneet kaikenikäiset katsojat.

Ennakko-odotukset olivat vähäiset, koska elokuvasta ei ole pidetty juurikaan meteliä ennen ensi-iltaa. Yllätys oli siis sitäkin suurempi, kun elokuvasta kuoriutui kiistattomasti vuoden paras kotimainen elokuva.

Leffa on vahvasti hiphop-musiikilla ryyditetty romanttinen komedia, joka kertoo hienostoperheen tyttären ja hiphop-tuottajan suhteesta. Nelli (Pamela Tola) valmistautuu lääkiksen pääsykokeisiin, kun hän huomaa haluavansa kokeilla siipiään artistina. Hän törmää vahingossa Suneen (Samuli Vauramo), joka on nousevan Kärkiryhmä-yhtyeen jäsen ja biisinikkari.

Sune haluaa Nellistä sulan päänahkaansa ja Nelli haluaa lyriikoidensa ympärille laadukkaita biisejä, joilla hän saisi levytyssopimuksen. Hyväksikäyttö on siis molemminpuolista. Vastakohtaisuuksista syntyvä työsuhde alkaa pian syventyä, kun ennakkoluulot ropisevat kahden erilaisen ihmisen ulkokuoresta.

Sunen ja Nellin kemiat toimivat valkokankaalla hienosti. Samuli Vauramo on upea ilmestys ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan, ja miehestä tullaan taatusti kuulemaan vielä paljon. Myös sidekick-rooleissa nähtävät Kärkiryhmän Kondis (Joonas Saartamo) ja Isukki (Eero Milonoff) tuovat hervottoman hauskan lisänsä tarinaan. Parasta koko leffassa onkin siellä täällä heitettävät lähes kuolemattomat kuitit ja sloganit.

Repliikkejä on myös lainattu suomalaisesta hiphopista. Esimerkiksi ”Juokaa omaa kustanne, me tehdään omakustanne” on kuultu alunperin Kuningas Pähkinän suusta vaasalaisen Vapaapudotus -yhtyeen Omakustanne-kappaleessa.

Kärjistetysti elokuva on Suomen 8 Mile, sillä juonissa on paljon samaa ja Samuli Vauramossa on kieltämättä aika lailla Eminem-lookia. Silti leffa ei ole missään nimessä kopio, vaan ihan oma yksilönsä. Ja vieläpä erittäin hieno sellainen. Ohjaaja Dome Karukoski tekee tässä leffadebyyttinsä ja Taikin lopputyönsä. Ohjaus on viimeistellyn tarkkaa, eikä hukkakuvia tai turhia suvantovaiheita ole. Miehen mainostausta siis näkyy.

Tyttö sinä olet tähti taitaa viedä vuoden parhaan kotimaisen elokuvan tittelin Paha maa -leffan nenän edestä. Tässä on koskettava elokuva laajalle katsojakunnalle. Tämä elokuva on yksinkertaisesti pakko nähdä.

Genre: Nuorisodraama (K11)



Ohjaaja: Dome Karukoski



Pääosissa: Pamela Tola, Samuli Vauramo, Eero Milonoff, Joonas Saartamo, Mikko Leppilampi, Mikko Kouki, Jussi Nikkilä, Elena Leeve, Anna-Leena Härkönen, Eero Saarinen, Lotta Kaihua



Kesto: 1h 42min



Ensi-ilta: 21.10.2005



Saitti: www.tsot.fi

Pisteet 5/5