Ville Valo ryöstettiin Yhdysvalloissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lovemetallin suomalainen sanansaattaja Ville Valo ryöstettiin lokakuussa Minneapolisissa, Yhdysvalloissa. Asiasta kertoo maailman suurin metallilehti Kerrang! tuoreimassa numerossaan otsikolla ”VILLE’S DRUG NIGHTMARE”.

Ville Valo oli viettämässä iltaa paikallisessa ravintolassa, kun hänen juomaansa ilmeisesti sekoitettiin huumaavaa ainetta, eli niin sanottuja tyrmäystippoja. Valo menetti tämän jälkeen täysin kontrollinsa eikä muista mitään loppuillasta. Seuraavana aamuna hän heräsi hotellihuoneesta, mutta koko hänen mukana ollut omaisuutensa oli varastettu.

– Olen onnellinen, ettei käynyt pahemmin, Valo kertoi.

Tyrmäystippojen käyttö on yleistä varsinkin Etelä-Euroopan lomakohteissa, mutta myös Suomessa niiden avulla ryöstetään ja raiskataan ihmisiä. Kaupunkilegendan mukaan tyrmäystippoina käytetään silmätippoja, mutta tieto ei pidä paikkaansa.