Michael Jackson jätti lemmikkinsä nääntymään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin Bahrainiin muuttanut poptähti Michael Jackson on jättänyt Neverland Ranchilla sijaitsevassa yksityisessä eläinpuistossaan asuvat eläimensä nääntymään nälkään.

Taloudellisessa ahdingossa oleva Jacko ei ole lähettänyt kotitilalleen tarpeeksi rahaa, jotta kaikille eläimille olisi voitu hankkia tarpeeksi ruokaa, Fox News paljasti.

Myös tilan sähköntoimitukset on osittain katkaistu Kalifornian viranomaisten toimesta.

– Minulle on kerrottu, että tilanne Neverlandin Ranchilla on vakava. Osa tilan sähköistä on äskettäin katkaistu, kun Jackson on Bahrainissa lastensa ja lastenhoitajan kanssa, Foxin uutistoimittaja Roger Friedman kertoi.

– Jacksonin yksityisen eläinpuiston eläimet ovat myös vaarassa. Viime viikolla eläimille ei ollut juuri lainkaan ruokaa. Sitä toimitettiin tilalle viime hetkillä, mutta ruoka ei riitä enää pitkään.

Michael Jacksonilla on velkaa yhteensä lähes 200 miljoonaa euroa. Mikäli hän ei hanki nopeasti tarvittavia varoja, hänen velkojansa Fortress Investment Group voi takavarikoida tähden omaisuutta tai jopa ottaa haltuun hänen musiikkialan yhtiöitään.