Brad Pitt ja Angelina Jolie huonoihoisimmat julkkikset

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäpariskunta Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat saaneet kyseenalaisen kunnian päätyä ”huonoihoisimmat julkkikset” – nimisen listan kärkeen. Skinnies Awards -nimellä kulkevaa nimeämistapahtumaa ylläpitää huippuiholääkäri Vail Reese.

– Bradilla on akne ja anken aiheuttamia arpia. Angelina kärsii myös aknesta ja hänellä on lisäksi luomia ja arpi kasvoissaan. Lisäksi hänen ihoaan peittävät lukuisat tatuoinnit, iholääkäri perustelee valintaansa.

Muita listalle nimettyjä julkkiksia olivat muun muassa ”silmiinpistävin arpi” -tittelin voittanut Joaquin Phoenix sekä ”rohkein Botox-ruiskeesta pidättäytyminen” -nimikkeen saanut Reese Witherspoon.

Tom Cruisen kanssa seurusteleva Katie Holmes sai myös kyseenalaisen maininnan. Holmes palkittiin ”huonoin ajoitus” -nimikkeelllä. Tällä viitattiin aikaan, jolloin Cruisen ja Holmesin suhde vuoti julkisuuteen, ja Holmesista levisi lehtiin kuvia, joissa hänen huuliaan ympäröivät epäilyttävät rakkulat.

Iholääkärin erityismaininnan sai uusimman Harry Potter -elokuvan ehostusryhmä, joka on onnistunut saamaan murrosikäiset leffan näyttelijät näyttämään elokuvakankaalla finnittömiltä.

Iholääkäri Reesen lista julkaistaan joka vuosi hänen omilla nettisivuillaan, osoitteessa www.skinema.com. Sivuilla on myös nähtävillä listasijoitusta tukevia kuvia nimetyistä tähdistä.