Rihanna ei halua seurata Whitneyn jalanjälkiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

R&b-tähti Rihanna pitää laulaja Whitney Houstonia idolinaan, mutta ei silti halua seurata tämän jalanjälkiä nähtyään Whitneyn nykyisen rappiotilan. Siksi Rihanna varoo ottamasta nopeasti kasvanutta menestystään liian vakavasti.

Barbadoksella syntynyt tuore tähti pelkää kokevansa Whitney Houstonin kohtalon ja hän on kauhuissaan Houstonin alamäestä huumeiden ja alkoholin parissa. Nyt Rihanna kertoo ottaneensa oppia Whitneyn virheistä ja pitävänsä jalat maassa.

– Rakastan Whitney Houstonia. Hän on minun suuri idolini. Whitney on tehnyt joitain kaikkien aikojen parhaita kappaleita. Ny olen nähnyt kuinka asiat voivat mennä väärin, kun luulee asioidensa olevan liian hyvin. Otan sen kaiken nyt oppimisen kannalta, Rihanna kertoi People-lehdelle.

– En halua, että koen samanlaisen kohtalon kuin hän, joten en ota menestystäni liian vakavasti.

Robyn Rihanna Fenty sai levytyssopimuksen laulettuaan levymoguli Jay-Z:lle Whitneyn For The Love Of You -kappaleen. Tällä hetkellä hänen SOS -hittinsä on maailman tanssilistojen kärkisijoilla.