X-Men : Viimeinen kohtaaminen

Elokuvat · Stara.fi

Marvelin maineikkaaseen sarjakuvaan perustuva X-Men -leffasarja saa päätöksensä sarjan toisella jatko-osalla X-Men: Viimeinen kohtaaminen. Leffa onkin perinteinen jatko-osan jatko-osa, sillä se on harvinaisen tylsä ja väkisin kasaan väännetty elokuva.

Elokuvassa on kehitetty geenimutaatiot parantava lääke, josta mutantit eivät ole luonnollisesti innoissaan. Magneto kokoaa sotajoukot, joiden voimin hän käy taistoon tarkoituksenaan tuhota tuo lääke. Hän saa perinteiseen tapaan vastaansa Xavieren X-Men -joukkion. Lopulta hyvä ja paha kohtaavat viimeisessä taistelussa…

Kolmas X-Men ei nouse edes samaan universumiin ensimmäisen osan kanssa, sillä Brett Ratnerin ohjaama raina haukotuttaa alusta loppuun saakka. Tönkön käsikirjoituksen tylsä tarina poukkoilee päämäärättömästi sinne tänne ilman punaista lankaa. Näyttävillä erikoistehosteilla yritetään paikata surkeaa tarinaa.

Valkokankaalla nähdään jopa niin sanottuja suuria tunteita, mutta ohjaaja Rattner ei kykene välittämään niitä katsojalle lainkaan. Elokuvan surkeus vie hohdon jopa keskimääräistä paremmilta näyttelijöiltä, joten Halle Berrykin jää hieman varjoon.

Marvel-tyyliset väkinäiset dialogit ovat kuin sarjakuvan stripeistä, joten paperilla tarina ehkä toimisi, mutta valkokangasta se ei valloita. X-Men 3 pitää kuitenkin arvostella elokuvana, jollaisena se on epäonnistunut. Esimerkiksi mutanttiministeri Hank McCoyn sininen hahmo menee jo hieman turhan korniksi.

Kokonaisuutena elokuva tuntuu päälleliimatulta ”kerran vielä vaikka väkisin” -periaatteella tehdyltä rahastukselta. Kiitosta leffa ansaitsee vain näyttävistä erikoistehosteista ja maskeerauksesta. Niillä ei kuitenkaan pitkälle päästä. Jos menet katsomaan, ota mukaan energiajuomaa pysyäksesi hereillä.

Genre: Sci-fi/toiminta (K11)



Ohjaaja: Brett Ratner



Pääosissa: Patrick Stewart, Hugh Jackman , Halle Berry, Famke Janssen, Ian McKellen, Rebecca Romijn-Stamos, Kelsey Grammer, Shawn Ashmore, Ellen Page, Ben Foster, Anna Paquin



Kesto: 1h 46min



Ensi-ilta: 24.5.2006

Pisteet 2/5