Nicole Richie menee naimisiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Paris Hiltonin aisaparina tutuksi tullut Nicole Richie on menossa naimisiin poikaystävänsä, Adam ”DJ AM” Goldbergin kanssa. Asiasta kertoi toimittajille Nicolen poptähti-isä Lionel Richie Lontoossa.

Lionel kertoi uutisen lauantaina Prince’s Trust -säätiön hyväntekeväisyystapahtumassa. Ironista kyllä, samaan aikaan Yhdysvalloissa uutisoitiin Nicolen ja Adamin päättäneet seurustelunsa jo toistamiseen viiden kuukauden aikana.

Isän mukaan hän tulee myös esiintymään tyttärensä häissä.

– Sanoin hänelle: ”Kultaseni teet mitä haluat ja lähetät minulle laskun.” Olen tietenkin itsekin mukana häissä esiintymässä. En mitenkään voisi jättää sitä väliin. Olen erittäin onnellinen hänen puolestaan, Lionel hehkui.

Nicole Richie ja Adam Goldberg ovat seurustelleen vuodesta 2003 saakka. He erosivat viime joulukuussa, mutta palasivat yhteen alkuvuodesta. Perjantaina Yhdysvalloissa uutisoitiin pariskunnan uudesta erosta.

Lionel Richie oli 80-luvulla yksi maailman suosituimmista megatähdistä. Hänen tuotannostaan löytyy suuri määrä hittejä, joista tunnetuimmat ovat vuonna 1984 julkaistu klassikko Hello ja vuoden 1985 slovarihitti Say You Say Me.