Kotimainen rockpumppu Technicolour on julkaissut seuraavan levynsä ensimmäisen kappaleen internetissä. Can I Get To Heaven -kappale on kuultavissa ilmaiseksi yhtyeen levy-yhtiön Jukeboksissa.
Biisiä ei julkaista lainkaan kaupallisena singlenä, mutta se löytyy Technicolourin seuraavalta albumilta. Stara.fi:n saamien tietojen mukaan levyn työnimi on tällä hetkellä People ja levy tullaan julkaisemaan syys-lokakuussa. Albumi on tällä hetkellä viimeistä studiosessiota vaille valmis.
Voit kuunnella Can I Get To Heaven -kappaleen tästä! Technicolour raportoi Staran podcasteissa kuulumisia niin sanotusti esiripun takaa, eli keikkabusseista ja takahuoneista. Hyppää Technicolourin kyytiin tästä!
Myös Beagon -yhtye on julkaissut ilmaista materiaalia. Yhtyeen uusi Countryside -single on ladattavissa ilmaiseksi yhtyeen verkkosivuilla osoiteessa www.beagon.net.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Technicolour tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.