Negative julkaisee myös ulkomailla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tamperelaisyhtye Negative julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa Suomessa ja Keski-Euroopassa syyskuun 27. päivä. Anorectic -nimisen levyn musiikillisena linjana on levy-yhtiön tiedotteen mukaan karhean melodinen, englanninkielinen rock.

Hiili Hiilesmaan tuottaman pitkäsoiton ensimmäinen singlelohkaisu Planet Of The Sun on puolestaan kaupoissa 6. syyskuuta. Kappaleeseen on tehty pitkäsoiton sirkus-teemaa mukaileva musiikkivideo.

Syyskuun alussa Negative viettää promotäyteisen viikon Japanissa sikäläisten faniensa iloksi. Loka-marraskuussa ahkerasti keikkaileva yhtye lähtee mittavalle kiertueelle Saksaan, Itävaltaan ja Sveitsiin. Sitä ennen yhtye konsertoi Pietarissa ja Moskovassa.

Kotimaisten, glamrock-henkisten yhtyeiden rynnistyksen aloittanut Negative perustettiin vuonna 1998. Debyyttialbumi War of Loven myynti hipoo platinarajaa Suomessa ja toinen albumi Sweet and Deceitful on myynyt kultaa.