Iso-H: Vankilatilat olivat homeessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Keskiviikkona vankilasta vapautunut hiphop-tähti Iso-H, eli Henrik Rosenberg, antoi eilen tiukkaa palautetta vankilaoloistaan. Aseistakieltätymisensä takia 194 vuorokauden tuomionsa Helsingin työsiirtolassa kärsinyt Iso-H kommentoi erityisesti rakennusten kuntoa.

– Siellä oli homehtuneita seiniä ja lattioita. Katto vuotaa ja sen sellaista, Henkka totesi eilen Joonas -ohjelman haastattelussa.

Homeen takia Iso-H joutui vankilassa myös pitkään sairauskierteeseen.

– Olen aivan varma, että asuttamissamme parakeissa on hometta. En ole koskaan sairastellut näin pitkiä ajanjaksoja, hän kertoi eilen Ilta-Sanomissa.

Kiven sisässä Iso-H ei kuitenkaan joutunut koko vankeuttaan viettämään, sillä hän pääsi arkipäivinä tekemään siviilitöitään Rähinä Records -levy-yhtiöönsä. Lisäksi vankeusaikana hän sai viettää 10 vuorokautta lomilla. Parhaillaan työn alla on Elastisen toinen soololevy ja vankilareissun takia reilusti viivästynyt oma sooloalbumi.