David Hasselhoff: K.I.T.T. oli homo

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nykyisin lähinnä tabloid-lehtien sivuilla viihtyvä näyttelijä-artisti David Hasselhoff tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi 80-luvulla menestystä niittäneen Ritari Ässä -televisiosarjan myötä.

Michael Knightin pääroolissa sarjassa nähty stara on nyt kertonut uskovansa, että sarjassa toista pääosaa esittänyt K.I.T.T. -auto olisi ollut homoseksuaali. Hasselhoff oli dublinilaisessa koulussa markinoimassa tuoretta omaelämäkertaansa, elokuvaansa ja singleään, kun hän yllätti läsnäolijat kommentoimalla auton seksuaalista suuntautumista.

– Meillä on olemassa myös joitain lapsilta kiellettyjä kohtauksia Ritari Ässä -sarjasta. Lisäksi K.I.T.T. kyseli minulta usein, haluaisinko hänen saattavan minut kotiin, Hasselhoff vihjasi.

Poppari-näyttelijä on aiheuttanut muutenkin vipinää Britannian medioissa. Viime sunnuntaina hän nimittäin nukahti englantilaisen televisio-ohjelman mainoskatkolla. Muuten se olisi aivan normaalia, mutta Hasselhoff oli itse vieraana kyseisessä ohjelmassa. Nukahtamisen syy ei kuitenkaan ollut alkoholin nauttimisessa, vaan tähti itse kertoo syyn olleen matkaväsymys.

– Olin erittäin väsynyt. Olin ollut ensin Vancouverissa ja Leedsissä sekä Manchesterissä ja Croydonissa, David selitteli nokkauniaan.