Tuhannet opiskelijat juhlivat Tampereella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen suurin yksipäiväinen opiskelijatapahtuma, Hämeenkadun Appro, käynnistyy torstaina iltapäivällä Tampereella. Tänä vuonna jo 25. kerran järjestettävä tapahtuma kerää kaupunkiin tuhansia opiskelijoita ympäri maata.

– Tapahtuma on jälleen kerran loppuunmyyty. Yhteensä odotamme Tampereelle noin 5.000 opiskelijaa, joista noin 3.000 osallistuu myös loppubileisiin, tapahtuman projektivastaava Juuso Mustonen kertoi Staralle.

Iltapäivällä opiskelijamassat suuntaavat rasteilleen ympäri kaupungin keskustaa, josta suurin osa siirtyy illan mittaan loppubileisiin Tampereen Kalevassa sijaitsevalle Metroauto Areenalle. Siellä noin 3.000 opiskelijan yleisölle esiintyvät Neljä Ruusua ja Midnight Hour.

Neljä Ruusua aloittaa virallisen kiertueensa perjantaina Lappeenrannasta, joten kyseessä on eräänlainen pre-tour -keikka. Yhtyeen uusi albumi Ensi-ilta ilmestyi viime viikolla.