Jackass numero kaksi

Elokuvat · Stara.fi

Pähkähullut amerikkalaiset ovat taas valkokankaalla. Jackass -ohjelmasta elokuva-alalle laajentunut miesjoukko tempoo taas toisiaan turpaan mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Välillä temput ovat jo niin överiä, ettei katsoja voi kun itkeä tai nauraa. Tai oksentaa.

Itkua useammin katsomossa raikasi toki nauru, mutta siitä huolimatta Jackass numero kaksi on vain jatko-osa, jossa ei tarjota ensimmäiseen osaan verrattuna mitään uutta. Duudsonit tarjosivat hullluttelun lisäksi myös vuodenaikoja ja maisemia, mutta Jackassit tarjoavat puolitoista tuntia tiukkaa turpaanvetoa.

Leffa alkaa räväkästi kohtauksella, jossa koko tiimi juoksee härkälaumaa pakoon. Taitaa siinäkin sattua, mutta pojat selviävät hengissä. Perinteisen sekoilun, tuskan, kivun, hakkaamisen, ihmisen ulosteiden, pierujen ja varsinkin alituisen alastomuuden lisäksi leffassa nähdään muutama oikeasti hauska tempaus.

Suihkumoottoripyörät ja -ostoskärryt ovat mahtavia. Myös ihmisbenji, ampiaislimosiini ja härkäkaruselli tarjosivat edes jotain pidemmälle mietittyä. Ajankuvaan sopiva terroristi-temppu toimi myös hienosti, ja sisälsi monia ”källejä” yhden ison ”källin” sisällä. Hevosen kanssa järjestetyn touhun jälkeen myös yleisö oli oikeasti oksennuksen partaalla.

Jenkeissä tämän elokuvan alastomuus kohahduttaa Suomea enemmän, mutta muuten Duudsonit tekivät selkeästi paremmman tämän genren rainan.

Genre: Komedia (K15)



Ohjaaja: Jeff Tremaine



Pääosissa: Johnny Knoxville, Bam Margera, Steve-O, Chris Pontius, Dave England



Kesto: 1h 34min



Ensi-ilta: 20.10.2006

Pisteet 2/5