50 Cent saa ensimmäisen oikean elokuvaroolin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa eilen ja toissapäivänä esiintynyt hiphop-tähti 50 Cent on saamassa elokuvauransa kunnolla käyntiin. Vaikka mies on nähty valkokankaalla aiemminkin, nyt hän on saanut ensimmäisen oikean elokuvaroolinsa. Fifty tullaan nimittäin näkemään valkokankaalla maineikkaan Robert De Niron aisaparina, Hollywood Reporter uutisoi.

50 Cent ja Robert De Niro näyttelevät poliisiparia New Orleansiin sijoittuvassa jännityselokuvassa, jonka juoni kertoo hurrikaani Katrinan jälkimainingeista. Poliisit tutkivat De DeNiron entisen parin kuolemaa, jonka väitetään olevan hurrikaanin aikaansaannoksia. Myöhemmin kuitenkin selviää, että hänet murhattiin.

Elokuvan alkuperäinen käsikirjoitus sijoittui Los Angelesiin, mutta Katrinan jälkeen tarina siirrettiin New Orleansiin.