Täydelliset naiset kierrättävät miehiä myös tosielämässä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Täydelliset naiset -sarjan tähdet ovat myös siviilissä räväköitä naisia. Sarjan roolihahmojen tapaan miehet vaihtuvat nyt myös tosielämässä. Teri Hatcher deittailee nimittäin nykyisin näyttelijätoverinsa Eva Longorian ex-miesystävää. Hatcher on vahvistanut hänen ja ohjaaja Stephen Kayn suhteen.

Koripalloilija Tony Parkerin kanssa nykyisin seurusteleva Eva Longoria on antanut suhteelle siunauksensa.

– Eva ja Tony eivät ole koskaan olleet onnellisempia kuin nyt. Eva toivoo samanlaista onnea myös Terille, Longorian tiedottaja Liza Anderson kertoi tiedotteessaan.

Eva Longoria ja Stephen Kay seurustelivat vuonna 2004, kun Eva oli mukana Stephenin ohjaamassa The Dead Will Tell -elokuvassa. Kay on aiemmin ohjannut myös Boogeyman -elokuvan ja jakson televisiosarjaan Friday Night Lights.