Eragon

Elokuvat · Stara.fi

Fantasiaelokuvien saralla talven odotetuin elokuva on takuulla Eragon. Leffa lunastaakin odotukset kirkkaasti, sillä se onnistuu siinä missä Taru sormusten herrasta -trilogia aikaisemmin ja Narnian tarinat -elokuvat viime vuonna. Eragon onkin fantasiaseikkailua parhaimmillaan.

Nuori Eragon (Edward Speleers) löytää metsästysreissullaan oudon kiven, jonka hän uskoo olevan arvokas. Kivestä kuoriutuukin pian lohikäärme, Saphira, jonka on määrä pelastaa Eragonin kansa pahan kuninkaan (John Malkovich) käsistä. Eragon joutuu odottamatta vastaamaan suuriin odotuksiin, sillä kokonaisen kansan tulevaisuus on kiinni vain hänestä – ja tietenkin Saphirasta.

Kohtalo vie nuoren miehen huimaan seikkailuun, josta ei vauhtia ja magiaa puutu. Hänen avukseen vaaralliselle matkalle tulee kuitenkin Bromin (Jeremy Irons), joka tietää tapahtumista enemmän kuin Eragon ensin luuleekaan. Pahan kuninkaan örkkiarmeija kintereillään kolmikko matkaa kohti vapauttavaa taistelua. Matkalle mahtuu kuitenkin kuolemaa, ja onneksi myös naiskauneutta prinsessa Aryan (Sienna Guillory) muodossa.

Ohjaaja Stefen Fangmeier on saanut sananmukaisesti loihdittua valkokankaalle huiman tarinan, joka viihdyttää ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kuvauspaikat ovat upeita, lavastus näyttävää ja ohjaus sujuvaa. Käsikirjoitus on niin ikään mainio, sillä tarina kulkee vauhdikkaasti ilman suvantovaiheita. Näyttelijävalinnat ovat osuneet myös nappiin, joten Eragon on vuoden upein fantasiaseikkailu.

Pisteet 4/5