Sharon ylistää Ozzyn isoa ”vehjettä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Osbournen julkkisperheen äiti Sharon Osbourne on paljastanut viriilin seksielämänsä salaisuudet. Hänen mukaansa ne ovat miehensä Ozzyn suuri sukupuolielin ja hänen omat silikonirintansa.

Ensimmäisen kerran Sharon puhui Ozzyn varustuksesta julkisesti ollessaan Jay Lenon vieraana tämän televisio-ohjelmassa. Hän teki paljastuksen kertoessaan kokemuksistaan kauneusleikkauksista. Jay Leno tiedusteli Sharonin kantaa peniksen suurennusleikkauksille.

– Miehelläni on numeron 48 jalka ja suuret kädet. Hän ei tarvitse minkäänlaista apua sillä osastolla, Sharon kertoi.

Tämän jälkeen perheenäiti kertoi auliisti miehensä sukupuolielimen jättimäisestä koosta ja totesi nauttivansa yhä seksielämästään lähes neljännesvuosisadan avioliiton jälkeen.

– Olemme olleet naimisissa lähes 25 vuotta. Silikonirinnat ovat olleet parasta mitä olen ikinä tehnyt. Ozzy rakastaa niitä. Hän on kuin uudesti syntynyt lapsi.

Sharon Osbourne on käyttänyt kauneusleikkauksiin yhteensä noin 500.000 euroa. Rintojen lisäksi hän on parannellut monin tavoin muiden muassa kaulaansa, vatsaansa ja kasvojaan.