Pet Shop Boys : A Life In Pop

DVD · Stara.fi

Maailmanhistorian tärkeimpiin koneakteihin lukeutuvan Pet Shop Boys -duon tarina on nyt koostettu DVD:lle, jonka ydin on mainio dokumentti yhtyeen urasta. Siinä Neil Tennant ja Chris Lowe kertovat itse lapsuudestaan, elämästään ja menestyksekkään pop-uransa alkuvaiheista.

Dokumenttiin on todella panostettu, ja siinä vieraillaankin autenttisilla tapahtumapaikoilla, mikä antaa rutkasti lisäfiilistä muutenkin mielenkiintoiseen tarinaan. Katsoja viedään useisiin kaupunkeihin, entisille keikkapaikoille, nuoruuden työpaikoille ja rannoille. Näin syvälle yhtyeen siviilielämään on tuskin koskaan sukellettu.

Dokumentissa ei käytetä lainkaan kertojaa, vaan tarinaa kuljetetaan kundien oma jutustelu ja muistelot kuljettavat tarinaa eteenpäin. Siinä käydään yhtyeen syntyvaiheet seikkaperäisesti läpi kohta kohdalta ja lisäksi yhtyeestä otetaan kommentteja nykyisiltä tähdiltä, kuten Robbie Williamsilta, Keanelta ja The Killersiltä.

Mukana on tietenkin myös muutamia musiikkivideoita, joista ehdottomana helmenä West End Girls -veto vuodelta 1984, jolloin kappale oli vielä tuleva hitti. Kyseessä on vieläpä Pet Shop Boysin historian ensimmäinen televisioesiintyminen.

Tässä on lähes täydellinen paketti, jos haluat tietää suunnilleen kaiken mahdollisen Pet Shop Boys -yhtyeen syntyhistoriasta ja kundien taustoista. Useampia katsomiskertoja DVD ei välttämättä kestä, mutta silti se on faneille pakollinen hankinta. Lisämateriaalia olisi kaivannut lähinnä vain biisien puolella, kun aineistoa takuulla löytyy.

Pisteet 4/5

PS: Stara tapasi Pet Shop Boys -yhtyeen syksyllä Lontoossa. Lue haastattelu tästä!