Stacy ”Fergie” Ferguson

Haastattelut · Stara.fi

The Black Eyed Peas -yhtyeen vokalistina paremmin tunnettu Fergie, syntymänimeltään Stacy Ferguson, on tehnyt pitkän ja yllättävän matkan hittilistojen huipulle. Stara tapasi soolouralle siirtyneen popparin Lontoossa.

The Black Eyed Peas on viime vuosien menestyksekkäimpiä bändejä. Amerikkalaisyhtyeen ainoasta naispuolisesta jäsenestä, Fergiestä, on puolestaan tullut yksi kuluvan vuoden suosituimmista sooloartisteista. Fergien The Dutchess -niminen debyyttisooloalbumi sekä siltä julkaistut singlet London Bridge ja Fergalicious ovat valloittaneet hittilistojen kärkisijoja ympäri maapallon.

– Soololevyjeni menestys on yllättänyt minut. Albumin julkaiseminen hermostutti minua, koska pelkäsin ihmisten jättävän minut ja musiikkini täysin huomiotta. The Black Eyed Peasilla on ollut jo vuosikausia suuri ja uskollinen fanikunta, joten bändin levyt menestyvät järjestelmällisesti. Niiden julkaisemisesta ei enää synny paineita, Fergie mietiskeli Staran haastattelussa.

Fergiella on ollut The Dutchess -albuminsa työstöapuna The Black Eyed Peasin voimahahmo Will.i.am. Hän on kirjoittanut Fergien kanssa albumille useita lauluja, hän on myös työskennellyt levyn päätuottajana.

Vaikka muutamat albumin kappaleista muistuttavat The Black Eyed Peasin tuotantoa, Fergie on kehitellyt kunnianhimoisesti valtaosalle soolomateriaaliaan aivan oman soundinsa. Hän onkin omimmillaan hip-hop- ja reggae-vaikutteisilla electropop-kappaleilla, joissa on kaikuja Gwen Stefanin debyyttisooloalbumin lauluista.

The Dutchessin työstäminen oli hauska kokemus. Tavoitteenamme oli pitää hauskaa ja nauttia mahdollisimman erilaisilta ja yllättäviltäkin kuulostavien laulujen kirjoittamisesta ja esittämisestä. Musiikkiini ei pidä suhtautua liian vakavasti. Sanoituksissani on paljon huumoria, Fergie naurahtaa.

– Sain mahdollisuuden toteuttaa itseäni laulajana ja laulunkirjoittajana kaikin tavoin. Loin musiikkia ja sanoituksi sekä osallistuin laulujen tuottamiseen. Laulan, rappaan ja puhun albumillani. Olen monitoiminainen!

Television lapsitähdestä poptähdeksi

Kaliforniassa syntynyt 31-vuotias Fergie on haaveillut soolotähteydestä ja laulajan ammatista lapsuudestaan lähtien. Fergie aloitti viihdyttäjänuransa kahdeksanvuotiaana pikkutyttönä. Hänet palkattiin vuonna 1984 Kids Incorporated -nimiseen televisiosarjaan, jossa lapsiryhmä esitti coverversioita muun muassa Madonnan, Princen ja Michael Jacksonin listahiteistä. Fergie lauloi ja tanssi ryhmässä kuusi vuotta.

Kids Incorporated oli unelmieni täyttymys. Kun esitin esimerkiksi Madonnan True Blue -hitin parrasvaloissa televisiokameroiden edessä miljoonille katselijoille, tunsin olevani itse Madonna, Fergie innostuu.

– Opin sarjaa tehdessämme laulajan- ja tanssijantyön perusasiat. Ohjelmassa esiintyminen oli erinomainen käytännönkoulutus uralleni. Minulta edellytettiin tiukkaa itsekuria ja ehtymätöntä energiaa.

Fergie perusti ensimmäisen bändinsä vuonna 1992. Wild Orchid -nimisen tyttöbändin menestys jäi kuitenkin vaatimattomaksi, koska Fergie ja hänen bändikaverinsa eivät sinnikkäästä Amerikan mantereen kiertämisestään huolimatta löytäneet yleisöään.

– Wild Orchid oli omalla tavallaan antoisa ja mielenkiintoinen kokemus. Opin kaikki live-esiintymisen niksit, kun lauloimme ja soitimme kotimaani vaatimattomissa esiintymispaikoissa. Esiintymisniksien hallitsemisesta on ollut suurta hyötyä The Black Eyed Peasin maailmankiertueilla.

Musiikkimaailman pelisäännöt

Fergie sisäisti Wild Orchidia johtaessaan myös musiikkimaailman pelinsäännöt. Hän oppi muun muassa joustamaan periaatteissaan ja tekemään kompromisseja. Wild Orchidin levy-yhtiö vaati bändiä esittämään dancepoppia, tyttöbändin keikkayleisö odotti siltä perinteistä amerikkalaista rokkia ja tytöt olisivat itse halunneet laulaa The Supremesin ja En Voguen vaikutteista soul- ja R&B-musiikkia.

– Wild Orchid hajosi lopulta musiikillisten näkemyserojen takia. Vaikka meillä oli bändissämme erinomaiset sisäiset suhteet, meistä kukaan ei uskonut enää loppuaikoina menestymismahdollisuuksiimme.

Onni alkoi hymyillä Fergielle, kun hänet palkattiin taustalaulajaksi The Black Eyed Peasin kolmannelle Elephunk -nimiselle albumille. Koska hänen positiivinen elämänasenteensa sekä laulu- ja esiintymistaitonsa tekivät nopeasti vaikutuksen menestysbändin rappareihin, Will.I.Am, Apl.de.Ap ja Taboo tarjosivat hänelle bändin vakiojäsenyyttä.

The Black Eyed Peasin viime vuonna ilmestyneestä Monkey Business -albumista tuli osittain juuri Fergien ansiosta bändin uran menestyksekkäin levy, ja sitä on myyty jo yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Fergie ja The Black Eyed Peasin pojat julkaisevat seuraavan yhteisen albuminsa vuoden 2007 loppupuoliskolla.

– Vaikka olen vasta kolmekymppinen ihminen, olen tehnyt esiintyjänä jo pitkältä ja tapahtumarikkaalta tuntuvan uran. Minusta on vihdoinkin tullut minä, laulaja-laulunkirjoittaja Fergie!, tähti päättää haastattelun.

Jouni Leinonen

Lontoo