Dreamgirls

Elokuvat · Stara.fi

Alkuvuoden odotetuimpien elokuvien joukkoon lukeutuu kiistattomasti musikaalidraama Dreamgirls. Elokuva kertoo kolmen mustan naisen noususta parrasvaloihin, ja menestyksen aiheuttamista ristiriidoista yhtyeen sisällä ja lähipiirissä.

Musikaalin pääosassa nähdään tosielämän r&b-tähti Beyonce Knowles, joka hehkuu upeasti Deenan -artistin roolissa. Beyoncen lisäksi elokuvassa on muutenkin mainio tähtikaarti; Jamie Foxx, Eddie Murphy, Danny Glover ja Jennifer Hudson. Käsikirjoitus jakaa rooleja tasaisesti, mutta muut jäävät selvästi Beyoncen roolihahmon varjoon. Koomikkona paremmin tunnettu Murphy vetää James ”Thunder” Earlyn roolinsa mainiosti läpi, ja Foxx toimii mukavasti vallanhimoisena levymogulina.

Erityisesti elokuvan lavastus ja puvustus on näyttävää ja suurin piirtein todenmukaista. Tuskin 2000-luvun valotekniikkaa kuitenkaan käytettiin 70-luvun discoissa. Ohjaaja Bill Gordonilla on hyvä näkemys, ja hän käyttää mainiosti erikoisia siirtymiä kohtausten välillä. Käsikirjoituksen hyvin alkanut intensiteetti laskee huolestuttavasti loppua kohti, eikä draaman kareen kuuluvaa loppuhuipennustakaan odotuksista huolimatta tule.

Vaikka kyseessä on musikaalidraama, on elokuvassa liikaa tarinan kannalta turhia musiikkikohtauksia. Osa kohtauksista vie tarinaa eteenpäin, mutta suuri osa on silkkaa täytettä. Leffassa onkin noin puoli tuntia ylimääräistä, lähinnä sivuroolien laulettujen dialogien muodossa. Yleisön naurunremakoista päätellen niiden paljous häiritsi monia muitakin. Muutenkin tarina on jäänyt turhan kepeäksi teatteriversion valkokangasversioksi.

Kokonaisuutena Dreamgirls on musikaalien ystäville ihan kelvollista katsottavaa, mutta elokuvan jälkeen ei tosiaan tarvitse ihmetellä, miksi parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuutta ei herunut. Puvustuksen osalta tässä on kuitenkin vahva voittajaehdokas.

Genre: Drama/musikaali



Pääosissa: Jamie Foxx, Beyonce Knowles, Eddie Murphy, Jennifer Hudson, Danny Glover, Anika Noni Rose



Ensi-ilta: 23.02.2007



Kesto: 2:12

Pisteet 3/5