EMI yllätti digimusiikin ostajat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monikansallinen levy-yhtiö EMI on yllättänyt positiivisesti digimusiikin ostajat tekemällä täyskäännöksen kopiosuojausta koskevaan politiikkaansa. Yhtiö on nimittäin ilmoittanut myyvänsä jatkossa musiikkinsa verkossa pääasiassa ilman kopiosuojausta.

Päätös tarkoittaa, että EMI -levy-yhtiön kappaleita voi ostaa verkosta ja soittaa kaikilla musiikkisoittimilla. Aikaisemmin iTunesista ostettua musiikkia on sellaisenaan voinut soittaa vain Applen valmistamilla laitteilla. Ensimmäisenä suojaamattomat kappaleet tulevatkin myyntiin toukokuussa juuri iTunesissa.

Suojauksien poistoa on jo aiemmin vaatinut kuuluvasti Applen toimitusjohtaja Steve Jobs, joka sai näin kampanjalleen näyttävän alun. EMI on maailman suurimpiin lukeutuva levy-yhtiö, jonka päätös aiheuttaa varmasti reaktioita myös muissa levy-yhtiöissä. Kuluttajat ovat tähän saakka kokeneet kopiosuojausten lähinnä häiritsevän musiikin ostamista ja käyttämistä, joten verkon musiikkikauppaan päätöksellä lienee selvästi positiivinen vaikutus.

Suojaamattomien kappaleiden laatua on hieman parannettu, mutta yksittäisistä kappaleista joutuu maksamaan noin 30 prosenttia suojattuja kappaleita enemmän. Kokonaisten albumien hinnat säilyvät entisellään.