Viime viikolla uudeksi Idols-voittajaksi kruunatun Ari Koivusen edeltäjä Ilkka Jääskeläinen on jäänyt ilman levytyssopimusta jo ensimmäisen albuminsa jälkeen. Monilla tahoilla flopiksi nimetyn Jääskeläisen esikoisalbumi jäi miehen ensimmäiseksi ja viimeiseksi SonyBMG -yhtiöllä, MTV3 uutisoi.
Veljensä kanssa levyttänyt Idols-voittaja ei onnistunut lohkaisemaan esikoiseltan ainoatakaan hittiä, ja nyt levy-yhtiön toimitusjohtaja Kimmo Valtanen on vahvistanut tiedot, ettei yhteistyö Jääskeläisen kanssa jatku. Jääskeläisen mukaan päätös oli hänen, ja syynä oli erimielisyydet levytyksen aikatauluista.
– Haluan tehdä itse biisejä ja muutenkin vaikuttaa enemmän. Jokainen artistihan haluaa kuitenkin tehdä omannäköistä ja omantyylistä musiikkia, Ilkka kommentoi MTV3:n Viihdeuutisille eilen.
Ilkka Jääskeläinen syyttää levynsä heikosta menestyksestä levy-yhtiön heikkoja markkinointiponnistuksia. Tulevalle levylleen Ilkka olisi halunnut tunnettujen biisintekijöiden sijaan myös omia kappaleitaan. Tällä hetkellä Ilkka Jääskeläinen etsiikin musiikilleen uutta julkaisijaa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Ilkka Jääskeläinen tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.