Amy Winehouse

Haastattelut · Stara.fi

Amy Winehouse repii hiuksia päästään pienessä lontoolaisessa televisiostudiossa. Ei, kyse ei ole raivokohtauksesta, vaikka hän joutuikin aamuohjelmaan osallistuakseen saapumaan studioille naurettavan aikaisin.

Tuskin vuorokautta on kulunut siitä, kun laulaja palasi Miamista Britanniaan. Heti kotimaahansa palattuaan neito riensi keskiyöllä järjestettyyn show’hun lontoolaiseen klubiin. 23-vuotias laulaja on Back To Blackin -nimisen toisen albuminsa huiman suosion vuoksi tottunut vähiin yöuniin.

Tällä kertaa kyse on kuitenkin vain siitä, että Winehouselle asennetaan uudelleen hiuslisäkettä. Isoja rykelmiä mustia hiussuortuvia lepää hänen reisillään valuen siitä sohvalle.

– Olen todella vainoharhainen siitä, että ihmiset näkevät minut ilman hiuksiani, Winehouse paljastaa siemaillen sanojen välissä pillillä punaista hedelmä-smoothieta.

Onneksi hänen poikaystävänsä, kokkina työskentelevä Alex, on paikalla tarjoamassa tukeaan. Hän istuu Amya vastapäätä pitäen tätä kädestä kiinni, samalla kun kampaaja ja maskeeraaja touhuavat Amyn ympärillä.

Vaihtuvat poikaystävät kuuluvat sanoituksissa

Vuosien 2006 ja 2007 tähän asti ylistetyimmän naisartistin ihosta voi nähdä osan niistä lukemattomista tatuoinneista, joita hän on hankkinut vuonna 2003 julkaistun debyyttialbuminsa Frankin jälkeen. Aivan laulajan oikean rinnan yläpuolella on hänen aikaisemman poikaystävänsä, Blaken, nimi. Heidän eronsa on innoittanut joitakin Back To Black -levyn sydäntä riipaisevia raitoja, kuten You Know I’m No Goodin. Eron aikoihin Amy nousi julkisuuteen myös runsaan alkoholinkäyttönsä, marijuanan polttelunsa sekä syömishäiriönsä vuoksi.

– En halua puhua Blakesta. Se olisi todella tahditonta, laulaja sanoo luoden samalla katseen nykyiseen mielitettyynsä Alexiin.

Entäpä sitten tatuointi, jossa lukee Never clip my wings – Älä koskaan katkaise siipiäni, mitä se tarkoittaa?

– Poikaystävälläni ja minulla oli riita. Winehouse aloittaa hymyillen samalla syyllisen näköisenä Alexille.

– Heräsin aamulla, ja hän oli poissa. Ajattelin silloin, että tiedätkö mitä, minua ei todellakaan voi kesyttää. Mutta nyt minut on kutakuinkin jo kesytetty, laulaja jatkaa rutistaen Alexinsa kättä.

– Ei kesytetty, mutta olet vain vähän vähemmän ärhäkkä ja mielenvikainen, Alex korjaa vaatimattomasti.

Tai sitten Amy Winehouse on vain oppinut voittamaan omat demoninsa ensin ulkoistamalla ne, ja sitten kirjoittamalla niistä terapeuttisia lauluja.

– Se on ikään kuin terapiaa. Joskus jotkut tilanteet tuntuvat hyviltä vasta, kun niistä on saanut aikaan jotakin hyvää, kuten laulun. Monilla ihmisillä ei ole sellaista tapaa saada huonoja tunteita ulos. Siksi jotkut ovat niin sekaisin, etsivät huomiota tai käyttävät huumeita.

”Parhaan ystävänsä vuoksi voisi tehdä mitä vain”

Sielukkaalla ja rehellisen kuuloisella Back To Black-albumilla tunneskaala yltää aina kipeää tekevästä komedialliseen. Näin Winehouse kuvailee Addicted -biisinsä sanomaa:

– Parhaan ystävänsä vuoksi olisin valmis vaikka makaamaan junanraiteilla, tai antamaan hänelle viimeisen marijuanasätkäni. Asuin ennen parhaan ystäväni kanssa, mutta hänen poikaystävänsä oli meillä tosi usein. Tulin kerran kotiin matkoilta, ja tiesin, että minulla oli yksi marisätkä siellä odottamassa. Menin pikku laatikolleni, jossa sätkän piti olla, mutta laatikko olikin tyhjä.

– Huusin kämppäkaverilleni, ”Poltitko vikan sätkäni?”. Hän sanoi, ettei ikinä tekisi sellaista, vaan että hänen poikaystävänsä oli ottanut sen. Joten, Addicted -biisi kertoo siitä, kuinka parhaan ystävänsä vuoksi voisi tehdä mitä vain, mutta se ei päde tämän poikaystävään, jos mies haluaa polttaa vikan sätkäsi.

Nenäkkään Me And Mr. Jones -kappaleen aloituslauseen “What kind of fuckery is this, you made me miss the Slick Rick gig”, tarina on myös aika epätavallinen.

– Olen todella suuri Nas -fani, ja omituista kyllä, minulla ja Alexilla on molemmilla sama syntymäpäivä kuin Nasilla. Minulla oli ystävä, joka työskenteli levy-yhtiössä ja saimme aina hänen kauttaan liput keikoille. Hän ei kuitenkaan saanut minulle lippua Slick Rickin keikalle. Ajattelin, että ei se mitään.

– Rakastan Slick Rickiä, mutta ei se kaada maailmaa, jos en näe hänen keikkaansa. Mutta sitten, kun ystäväni ei saanut minulle lippua Nasin keikalle, olin todella raivoissani. Siinä vaiheessa hyvä dynamiikka ystävyyssuhteessa kuoli. Pidin siitä ideasta, että joku ärsyttää sinut siihen pisteeseen, että ajattelet ettet pidä hänestä tarpeeksi antaaksesi tälle anteeksi sitä, ettei hän saanut hoidettua sinua



Nasin keikalle.

Winehouselle ei selvästikään kannata ryppyillä. Tämä selittää pitkälti myös sen, miksi Black To Black on niin tunteikasta ja mukaansatempaavaa kuunneltavaa. Laulajan tinkimättömimmätkin saarnat ovat kuitenkin vain kieli poskessa tehtyjä. Jopa neidon sisäiset ongelmat muuttuvat positiivisiksi, kun ne kerran saadaan puserrettua päivänvaloon.

Piilopositiivista synkkyyttä

Otetaan esimerkiksi Back To Black -levyn ensimmäinen single Rehab, joka on nyt jo saavuttanut asemaa modernien aikojen määrittelijänä. Winehouse keksi biiisin työskennellessään New Yorkissa DJ:stä tuottajavelhoksi muuntautuneen Mark Ronsonin kanssa. Ronson on työstänyt materiaalia esimerkiksi sellaisille tähdille kuin Robbie Williams, Lily Allen ja Christina Aguilera.

– Mark ja minä olemme todella hyviä tekemään musiikkia, josta pidämme. Olimme aika innokkaita tekemään vaikutuksen levy-yhtiöön. Olemme periaatteessa molemmat aika nörttejä.

Laulu, josta muotoutui Rehab, sai syntynsä eräänä päivänä lounasaikaan.

– Olimme Markin kanssa studioilla, ja aloin vain sattumalta laulaa biisin koukkua, en siis ollut vielä kirjoittanut koko biisiä.

Laulussa laulettu lause ”They tried to make me go to rehab, I said no, no, no” – on viittaus Winehousen entisen managerin yritykseen tarjota Winehouselle ammattiapua tämän alkoholiongelmaan.

– Mark on yksi niistä ihmisistä, jotka saavat minut hyperaktiiviseksi. Hän on yhtä hullu kuin minäkin. Lauloin siis tuota lainia, ja Mark rupesi nauramaan ja kysyi kenen biisi se oli. Sanoin, että keksin sen juuri, ja että voisin kirjoittaa siitä vaikka kokonaisen laulun.”

Kaikesta rohkealta Back To Black -levyltä löytyvästä piilopositiivisuudesta huolimatta, voisikohan Winehouse kirjoittaa ensi kerralla hieman iloisempia sanoituksia? Varmastikin, sillä albumin menestyksen myötä Winehousen suosio saa tuulta siipiensä alle myös Amerikassa. Hiljattain hänet kruunattiin ”brittien kuningattareksi” eräässä musiikki-gaalassa. Winehousella näyttää siis menevän hyvin. Hän on jopa lopettanut tupakoinnin ja aloittanut säännölliset kuntosalitreenit.

– Enpä tiedä, Winehouse kommentoi olankohautuksella.

– Tulee aina olemaan asioita, joita tulee olemaan, tähti jatkaa, mutta lopettaa lauseen kesken ja kerää taas ajatuksensa. Tämä nuori laulaja-lauluntekijä on selvästikin mietteliäämpi kuin mitä hänen ankarasta juhlinnastaan kirjoittavat juorulehdet antavat ymmärtää.

– Joka tapauksessa hyviä asioita on tapahtunut. Jos jollakin elämän saralla menee hyvin, tai jos on niin onnekas, että on löytänyt jonkun rinnalleen, on aina muita asioita, jotka ovat sekaisin. Perhe-asioita tai yksityisiä juttuja. En tarkoituksella halua olla onneton, mutta en vain ole sellainen ihminen, joka kirjoittaa lauluja siitä, kuinka on ikionnellinen. Tykkään enemmän kirjoittaa haikeita lauluja.

Amy Winehouse on nopea liikkeissään, ja haastattelun tekemisen jälkeen Amy ja Alex erosivat ja Amy palasi takaisin Blaken kainaloon. Pariskunta on jo ehtinyt ilmoittaa aikovansa naimisiin.

Craig Mclean



Kääntänyt Elina Sipiläinen