Hanna Pakarinen: Olen Dj Bobon suuri fani!

Euroviisut · Stara.fi

Tämänpäiväisessä lehdistötilaisuudessaan Hanna Pakarinen kertoi olevansa suuri Dj Bobo -fani. Hän tapasi eilen illalla Sveitsin viisuedustajana toimivan Bobon ja kertoi asiasta myös hänelle.

– Tapasin Dj Bobon eilen! Olen hänen todella suuri faninsa ja kerroin sen myös hänelle. Pyysin häneltä myös nimikirjoituksen, Pakarinen iloitsi.

Hannan eilinen ilta sujui muuten rauhallisissa merkeissä James Bond -elokuvaa televisiosta katsoen. Pakarinen kertoikin medialle, että toinen lehdistötilaisuus sujui paremmin myös siksi, että hän oli saanut nukuttua univelkansa pois.

Mikäli Hanna Pakarinen voittaisi tämän vuoden Euroviisut ja saisi itselleen patsaan, hän kertoi haluavansa sen kotikaupunkiinsa.

– Lappeenrantaan. Se on pieni maa jossa olen syntynyt. Eikun siis pieni kaupunki jossa olen syntynyt, Hanna korjasi.