Tea ”Tytöt tykkää” Hiilloste menestyy listoilla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jane-yhtyeestä tutuksi tullut ja sittemmin Subtv Juniorin juontajaksi siirtynyt poppari Tea Hiilloste menestyy mainiosti Suomen musiikkilistoilla laajalla rintamalla.

Tean esikoisalbumi Tytöt tykkää nousi ensimmäisellä listaviikollaan albumilistan toiseksi heti Ari Koivusen esikoisen kantaan. Samaan aikaan Tean Tytöt tykkää -kesäsingle pitää edelleen hallussaan singlelistan ykkössijaa. Sama kappale on menestynyt hyvin myös digitaalisen musiikin latauslistalla. Single on valittu jo useaan otteeseen kesän ärsyttävimmäksi kappaleeksi. Albumin myyntiä vauhdittamaan on nyt lohkaistu jo toinen single nimeltä Puhu mun kädelle.

Tea on itse innoissaan albuminsa sijoituksesta ja toivoo levyn pysyvän listan kärkisijoilla pitkään. Ykköstilakin on mahdollinen, mutta Tea ei uskaltanut sitä vielä veikata itselleen. Stara tapasi Tean eilen Nylon Beatin keikalla Tampereella. Haastattelu julkaistaan podcastina ensi lauantaina.