Amy Winehousen levyille vaaditaan boikottia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Keikkojaan viikoittain perunut narkkarirokkari Amy Winehouse on perunut myös koko Yhdysvaltojen kiertueensa vedoten henkilökohtaisiin ongelmiinsa. Huumesekoilut ovat nyt raivostuttaneet fanien lisäksi myös tähden sukulaiset.

Sukulaiset vaativat nyt faneja boikotoimaan Winehousen levyjä. Tarkoituksena on laulajan levymyynnin tyrehdyttäminen, joka lähettäisi laulajalle, hänen aviomiehelleen ja levy-yhtiölle viestin, jonka mukaan pariskunnan tulisi pian selvittää huumeongelmansa.

Samalla sukulaiset pyysivät BBC Radio 5 -kanavan haastattelussa, ettei Winehouselle myönnettäisi minkäänlaisia palkintoja, joiden saajaksi hän on parhaillaan ehdolla. Viime viikolla laulaja asetettiin ehdolle esimerkiksi neljän MOBO-pystin saajaksi. Palkitseminen voisi rohkaista samanlaisen käyttäytymisen jatkamiseen.

Amyn aviomiehen Blake Fielder-Civilin vanhempien mukaan Winehouse ja hänen miehensä ovat parhaillaan siinä vaiheessa riippuvuutta, että he kiistävät koko riippuvuuden olemassaolon. Viimeksi viime viikolla Amy viilteli itseään pahasti lontoolaisessa hotellissa, kun hänen miehensä löysi hänet käyttämässä huumeita.

Stara haastatteli Amy Winehousea viime keväänä Lontoossa. Lue haastattelu tästä!