Paris Hilton: Murhaajat pitävät minusta!

Viihdeuutiset Toimittaja:

Staran puolentoista viikon Paris Hilton -tauon jälkeen on taas aika kertoa seurapiiriprinsessan kuulumisia. Hilton on nimittäin kertonut erityisesti murhaajien olevan hänen fanejaan.

Taannoin 23 päivää Lynnwoodin vankilassa Los Angelesin liepeillä viettänyt Paris kertoi, että hän sai vankilavisiittinsä aikana odottamattomia ystäviä. Naisvankilan muut asukit ilmaisivat hänelle myötätuntoaan ja totesivat, ettei Paris kuuluisi kaltereiden taakse.

– Olimme kaikki selleissämme, ja juttelin heidän kanssaan. He kertoivat rakastavansa minua ja toivottivat Jumalan siunausta. He totesivat olevansa vankilassa murhista ja ihmettelivät miksi minäkin olen siellä. Heidän mielestään tuomari teki virheen, Paris Hilton kertoi The Sun -lehden mukaan.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.